Kiirettä pitää työtätekevällä tarhurilla

Työt, opinnot ja (vapaaehtois)harrastukset ovat pitäneet tänä keväänä epätavallisen kiireisenä. On ollut suorastaan luksusta, jos viikkoon on jäänyt yksi vapaa arki-ilta. Ja sehän ei mitenkään riitä kaikkiin kotipuuhiin pihapuuhista puhumattakaan.

Vasta tänään sain tuuletettua talvitakit säilöön laitettaviksi ja makuuhuoneeseen vaihdettua kevyemmän kesäpeiton viisisenttisen muhkeuden tilalle. Toisaalta kevät on ollut sen verran kylmäkin, etteivät ohuemmat takit tai peitto ole vielä pahemmin edes houkutelleet.

Vappuaatonaaton yllätys

Ämpäriperunan varret olivat sen sijaan päässeet venähtämään lähes polvenkorkuisiksi - lämmittämätön huone oli pari viimeistä viikkoa liian lämmin, mutta yöpakkasten takia ei ämpäriä voinut parvekkeellekaan vielä nostaa. Nyt otin riskin ja kannoin ämpärin huojuvine versoineen parvekkeelle ja peitin kaksinkertaisella hallaharsolla. Loput kaksi ämpärisatsia piti laittaa kasvamaan tänään, mutta muussa työn tohinassa asia pääsi unohtumaan. Toivottavasti muistan hoitaa homman tulevan viikon aikana, vaikka silloinkin on ohjelmaa useampana iltana.

Raparperit näyttävät juuri ja juuri siltä, että viikon päästä saattaisi pienen piirakan niistä paistaa. Useana keväänä olen nimittäin äitienpäivänä voinut ensimmäisen raparperipiirakan loihtia.Tosin kasvupyrähdys edellyttäisi lämmintä viikkoa ja sitä ei taida olla luvassa. Ehkä pitää tyytyä hillosta tehtävään piirakkaan, purkillinen vaniljalla maustettua raparperia pitäisi vielä olla jemmassa.

Puutarhakeinu sai katoksensa eilen ja innolla odotan sitä hetkeä, kun ehdin keinuuni istahtamaan kirjapinon kanssa. Toistaiseksi olen kantanut kirjastosta edelleen melkeinpä vain opintoihin liittyviä opuksia, mutta nyt alkaa loppusuora häämöttää ja ehkä jo loppukuusta alkaa "aivot narikkaan" -kausi. Sitä odotellessa :)

Ämpäriperunat

Juhannukseen on enää 10 viikkoa aikaa, on siis jo korkea aika tuikata perunat ämpäreihin, mikäli mielii saada omat uudet potut juhannuspöytään.

Sinkkiämpärin alaosaan on porattu muutama reikä, jotta liiat sadevedet pääsevät valumaan pois. Pohjalla on ensin pieniä styroksinkappaleita muutaman sentin korkeudelta, välissä pala hesaria tai suodatinkangasta ja sitten hyvää, hiekansekaista multaa lähes ämpärin täydeltä. Yhteen ämpäriin menee kaksi siemenperunaa ja satoa tulee sitten aikanaan noin 10 viikon kuluttua pienehkö kattilallinen. Mahdottoman kätevää!

Kastelen ämpäriviljelmääni kerran pari viikossa ja näin aluksi jätän ämpärin sisätiloihin, tosin lämmittämättömään huoneeseen. Muutaman viikon päästä nostan ämpärit ensin parvekkeelle ja peitän tarvittaessa vielä hallaharsolla öiksi, ja sitten touko-kesäkuun vaihteessa kannan ämpärit maan tasalla olevalle terassille, jossa ne viihtyvät sadonkorjuuseen asti.

Ämpärin alaosassa on reikä, jotta liiat vedet valuvat pois

Vielä multakerros pottujen päälle ja sitten vain odottelemaan satoa

Perunat olivat taas mitä lie lajiketta, jota jääkaapista löytyi vähän itäneenä. Puikulaa en suosi, sillä se on hidaskasvuinen, mutta melkeinpä mikä muu lajike tahansa passaa. Rosamundaa olisi kiva kokeilla myöhemmin keväällä ulkona kohopenkissä - ämpäriin se taitaa olla turhan suurikokoinen.

Maata näkyvissä!

Jo muutaman päivän on plantaasillani ollut näkyvillä enemmän paljasta maata kuin lunta. Kyllä se kevät tästä keikkuen tulevi! Pari kertaa olen jo paistatellut päivää terassillani tai puutarhakeinussa, toki paksulla takilla ja lämpimällä istuinalustalla varustautuneena.

Vielä ei pihalla pääse tositoimiin, mutta keittiön työtasolla versoo jo. Viinirypälerasia on mitä oivallisin kasvihuone versoviljelyyn. Pohjalle pala talouspaperia tai sanomalehteä, sitten parin-kolmen sentin kerros multaa, kastelu ja kylvettävät siemenet. Kansi on hyvä pitää kiinni, jotta kosteus säilyy paremmin, mutta viljelmää täytyy silti suihkutella päivittäin.

Valoa kohti

Tämä satsi chiansiemeniä on viiden päivän ikäinen. Reilussa viikossa saa siis saksia suoraan rasiasta tuoreita versoja leivän päälle tai salaattiin. Seuraavaksi aion kylvää seesaminsiemeniä; yhtään en tiedä millaisia versoja niistä tulee, mutta kokeilemallahan se selviää. Ja entä jos rairuohon sijaan laittaisikin tänä pääsiäisenä vain syötäviä ruohoja :)

Pakettipostia

On aina kutkuttavaa saada paketti, jonka sisällöstä on aavistus mutta ei täyttä varmuutta. Eilen kilahti kännykkään saapumisilmoitus ja oitis vetäisin ulkovaatteet päälle ja kipaisin postiin.

Olin nimittäin muutama viikko sitten Toimistossa.fi -sivustolla osallistunut arvontaan ja niinhän siinä sitten kävi, että arpaonni suosi.

Paketista paljastui "ensiapulaatikkoon" soveltuvien tuotteiden lisäksi kaikkea muutakin mukavaa. Harmittavasti juuri nyt on kummastakin kädestä katkennut keskisormen kynsi, joten en ihan vielä pääse testaamaan upeita kynsilakkasävyjä. Huulipunat sen sijaan pääsevät heti käyttöön, sillä olen huulipunien suurkuluttaja - usein en muuta meikkiä viitsi laittaakaan, mutta ilman huulipunaa en lähde edes lähikauppaan :)

Onnettaren viimeaikaisista toimista iloisena (olin aiemmin voittanut myös messuliput, siivousliinan ja blinipannun) ostin tänään raaputusarvan, mutta siitä ei sitten mitään tullutkaan. Ei siis makeaa mahan täydeltä tässäkään asiassa. Tai ehkä silti pitäisi laittaa lotto vetämään...

Nyhtistä ja nuudelia

Olen viime aikoina muutaman kerran tehnyt kasvis- ja vegaaniruokia, joista on tullut erinomaisen hyviä. Lihansyöntiä en tosin ole lopettamassa, mutta kun kerran tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja lihalle yhä enenevässä määrin, niin miksen kokeilisi niitä ainakin toisinaan.

Härkis

Härkiksen rakenne oli pieni pettymys, se oli mielestäni turhan pehmeää, jopa "mössöistä". Tein siitä Ruokatorstain ohjetta soveltaen Meksikolaista härkisruukkua. Kidneypapuja ei kotona ollut, mutta korvasin ne jättipavuilla tomaattiliemessä. Ehkä Härkikselle täytyy antaa toinen mahdollisuus ja testata ruoka vielä kidneypavuilla; jättipavutkin ovat nimittäin tosi pehmeitä, kidneypavuissa voisi olla vähän enemmän suutuntumaa ja rakennetta. Mausteitakin lisäsin oman maun mukaan ja korianterin jätin suosiolla pois, sillä kuulun siihen ryhmään, joka valitettavasti ei voi sitä sietää.

Tai ehkäpä Härkis pääsee uusintaan jonkinlaisen nachopellin muodossa, mutta papujen tilalle taidan sittenkin laittaa maissia. Rajansa se on papuisuudellakin ;)

Nyhtökaura

 

Nyhtökaurasta olen useammankin kerran tehnyt texmex-ruokaa, lähinnä fajitaksia ja tacoja. Helpottaa arkea (ja juhlaa) kummasti, kun ei erikseen tarvitse tehdä broileri- ja kasvistäytteitä, vaan kaikki voivat syödä samaa nyhtisversiota. Ihan vain itselleni kokatessa teen tosin edelleen mielelläni broilerifajitaksia, mutta kun kylässä on kasvisruokailija, niin silloin teen varsinaisen täytteen vain sipulista, paprikasta ja nyhtökaurasta.

Nuudeliwokit ovat viimeaikaisin innostukseni. Koska pidän erityisesti porkkanasta ja parsakaalista, laitan niitä myös wokkeihini - ja tuovathan ne maun lisäksi ruokaan väri-iloa. Inkivääri ja valkosipuli ovat ihan "must", samoin kuin paahdettu seesamiöljy. Ja Santa Marian teriyakikastikkeella taikoo helposti lisämakua, jos tavallinen soija ja makea chilikastike eivät tunnu riittävän. Tämänkertaiseen wokkiini olin varta vasten ostanut myös cashewpähkinöitä, mutta muistin lisätä ne vasta siinä vaiheessa, kun olin lautasellisen jo melkein syönyt; siksi niitä ei löydy kuvasta etsimälläkään... Nyhtökaura (tässä lime-inkivääri-seesamimaustettuna) sopi nuudeliwokkiin mitä mainioimmin, ja nyhtis pääseekin ruokalistoilleni jatkossa useammin - sikäli mikäli sitä onnistun jostain metsästämään.

Nyhtökaura tukevoittaa papu-porkkana-parsakaalinuudeliwokin

Sitäpaitsi wokit ovat pikaruokaa parhaimmillaan. Tulitikkumaisiksi suikaloidut porkkanat, paloitellut vihreät pavut ja pienet parsakaalinkukinnot odottivat nuudeleitten kanssa kuumassa vedessä sen parin minuutin ajan, kun paistoin valkosipuli- ja inkiväärisilpun öljytilkassa. Pannulla ne sitten kuumenivat muutaman minuutin lisää, ja maustamisen jälkeen rapsakka ruoka olikin jo valmista.

112-päivä

Tänään 11. helmikuuta on valtakunnallinen 112-päivä, ja sen kunniaksi kannattaa tsekata palovaroittimen paristojen toimintakunto. Toki tuo homma kannattaa tehdä useamminkin kuin kerran vuodessa, mutta ainakin siis tänään.

112-päivänä kampanjoidaan myös anafylaksian eli hengenvaarallisen allergisen reaktion nopean ensiavun puolesta. Allergia- ja astmaliiton vapaaehtoisena somelähettiläänä sain testattavaksi Epipen-injektorin. Harjoituskynässä ei ole adrenaliinia eikä neulaa, mutta muutoin se käyttäytyy oikean injektorin tavoin.

Kynä ennen käyttöä, sininen turvakorkki paikallaan

Käyttö oli helppoa, sillä kynässä (injektorissa) oli selkeät ohjeet. Turvakorkin poistamisen jälkeen kynä isketään napakasti reiden sivuun. Injektorin voi tarvittaessa pistää reiteen vaikkapa farkkujen läpi, kunhan ei osu saumakohtaan.

Käytön jälkeen oranssi pää eli pistospää pidentyy

Itselläni ei ole diagnosoitu allergioita, vaikka silloin tällöin saankin varsin viheliäisen nokkosrokkokohtauksen. Toistaiseksi omat urtikariakohtaukseni eivät ole turvottaneet hengitysteitä, joten en ole tarvinnut adrenaliinia vaan olen selvinnyt antihistamiinipillereillä. Halusin kuitenkin kokeilla Epipen-kynän käyttöä, jotta voin heti olla avuksi, jos joku tuntematon kanssakulkija joskus saa anafylaktisen shokin ja häneltä löytyy injektori, jota hän ei itse sillä hetkellä pysty käyttämään.

Kannustan kaikkia katsomaan esimerkiksi tämän Allergia- ja astmaliiton videon, jotta anafylaksian ensiapu tulee tutuksi!

Myllyn Paras kokkishow

Pieni varoituksen sana: tämä postaus sisältää mitä ilmeisintä tuotesijoittelua :)

Vannoutuneena ruokaihmisenä olen vuosikausia sitten liittynyt Myllyn Paras Reseptiklubiin. Jokunen viikko sitten tuli klubin uutiskirjeen mukana kutsu Reseptiklubin historian ensimmäiseen klubitapaamiseen, jonne tietysti ilmoittauduin. Kutsussa vihjattiin vain vienosti mitä kaikkea ilta pitäisi sisällään: "Tilaisuudessa pääset tapaamaan Arja Elinaa ja viettämään iltaa hyvän ruoan ja hauskanpidon merkeissä."

Enpä ihan arvannut minkälaiseen myllytykseen pääsin mukaan :) Arja Elina Laine oli kehittänyt meitä varten varsinaisen kokkishow´n ja pisti kaikki kolmisenkymmentä osallistujaa tositoimiin Makukellarin edustuskeittiössä.

Joukkueet järjestäytyvät

Meistä arvottiin kaksi joukkuetta, A ja B, joissa kummassakin oli viisi kokkia ja kymmenkunta neuvonantajaa & tarkkailijaa. Enteellisesti minulle lankesi kokin pesti A-joukkueeseen. Kumpikin joukkue teki samat ruoat, joista sitten illan päätteeksi äänestämällä selvitettiin voittajajoukkue.

Ainekset ilman ohjetta

Jotta show olisi oikeasti show eikä pelkkää helppoa ruoanlaittoa, me kokit saimme käyttöömme vain ruokalajin nimen ja ainesosaluettelon eli teko-ohjeet puuttuivat. Aikaa tekemiseen annettiin 66 minuuttia ja kukin kokki sai käyttää neuvonantajansa apua 10 minuutin ajan.

Menu oli makuhermoja kutkuttava. Alkuun thai-kasvispiirasia, pääruoaksi vegaanista lasagnea tuorepastasta ja makeaksi lopuksi ranskalaista päärynätorttua sekä mustikkabebejä. Kummankin joukkueen kokeista kaksi pääsi tekemään lasagnea ja muut saivat suoriutua leipomisurakoistaan yksin, toki neuvonantajiensa avustuksella.

Itse en ollut koskaan aiemmin tehnyt tuorepastaa, kun taas leivon hyvinkin usein, joten haasteena lasagne oli ilmiselvä valinta.

Voihan pasta!

Muutama voimasana tosiaan pääsi pastaa vääntäessä. Alustin mielestäni taikinan varsin tymäkäksi, mutta kun veivasin sitä ensimmäistä kertaa pastakoneen läpi, niin eihän siitä mitään tullut. Tosin olin saanut väärät neuvot telojen asetuksistakin... Lisää jauhoja siis taikinaan. Ranne oli kovalla koetuksella, kun väänsin ja käänsin taikinaa; kulhokaan ei ollut paras mahdollinen, sillä sen reuna osui jatkuvasti ranteeseen taikinaa survoessani.

Kaikkeni annoin... Rannekoru ei ollut syyllinen, se ei ollut ranteessa taikinaa alustaessa.

Pastakoneen käytössä oli muutenkin haasteensa, sillä sen kiinnitys työtasoon ei millään meinannut onnistua. Onneksi herrasmiesneuvontantaja sai koneen ruuvattua niin tiukasti, että vihdoin pääsin tositoimiin. Ja kun asetuksetkin olivat lopulta kohdillaan, niin pastanteko alkoi jotenkuten sujua. Hiki tosin valui kampea kääntäessä, sen verran kuuma ahtaassa keittiössä oli. Ihan en vakuuttunut tuorepastasta tehtyjen lasagnelevyjen ihanuudesta, mutta ehkä useampi harjoituskerta saisi minut toisiin ajatuksiin.

Kokkiparini teki täytteen ja kastikkeen sillä välin, kun itse ahersin taikinan kimpussa. Olin hiukan skeptinen täytteen suhteen, mutta kasvispalojen jättäminen kookkaammiksi oli sittenkin erinomainen ratkaisu. Meidän joukkueemme lasagnessa oli nimittäin mukava purutuntuma, kun taas B-joukkueen lasagne oli kauttaaltaan kovin pehmoinen.

Tuoksujen ja voiton huumaa

Kokkishow´n loppusuoralla keittiössä levisi huumaavia tuoksuja. Kaiken uurastuksen jälkeen oli ihanaa päästä maistelemaan niin oman joukkueen kuin kilpailijankin aikaansaannoksia. Ja yhtään en vedä kotiinpäin, kun sanon, että omasta mielestäni A-joukkueen anti oli aavistuksen parempaa :) Onneksi puolueettomat tarkkailijat päätyivät samaan tulokseen ja niinpä joukkueemme julistettiin voittajaksi. Koska me viisi kokkia kannoimme päävastuun ruokien onnistumisesta, saimme pitää käytössämme olleet Myllyn Paras-esiliinat ja yllätyspalkintona saimme vielä Lékuén silikoniset leipäkääreet.

Mielenkiintoinen tuttavuus, jonka toivottavasti ehdin testata lähiaikoina.

Ja tottahan toki Arja Elina halusi palkita ihan kaikki osallistujat, sillä yhteisestä hauskanpidostahan tässä oli kyse. Kaikki saivat siis kotiinviemisiksi Myllyn Paras-tuotelaatikon, jonka sisältö oli varsin kattava otos heidän tuotevalikoimastaan.

Tämä kaikki paljastui keltaisen laatikon uumenista.

Konseptissa kehitettävää

Kokkishow´n konseptissa on vielä hiukan hiomista. 30 hengen porukka oli keittiön kokoon nähden turhan suuri ja ihan aluksi olisi kannattanut käydä läpi mistä mikäkin työväline löytyy ja miten jotkin suurtalouskeittiön laitteet toimivat. Kaikkiaan tilaisuus oli kuitenkin todella kiva eikä ryppyotsaisesta kilpailusta ollut tietoakaan ja jaoimmekin auliisti neuvoja yli joukkuerajojen. Reseptitkin pääsevät kaikki uusintaan omassa kotikeittiössäni.
 

Digitaalinen muotoilu - projektit pulkassa!

Tänään on pieni syy juhlaan, sillä palautin viimeisenkin Arcadan Digitaalisen muotoilun täydennyskoulutuksen projektitöistä. Viidessä kuukaudessa olen ahertanut 30 opintopistettä ja sille suoritukselle sopii tosiaan nostaa hattua.

Todistuskin tulee sitten aikanaan helmikuussa, ja toivottavasti todistuksella on jotain merkitystä myös työnsaannin kannalta. Vielä en tokikaan voi väittää olevani digitaalisen muotoilun ammattilainen, mutta melko vahvan perustan koulutus kyllä antoi.

Viestinnän parissa jatkan vielä opiskelujani Haaga-Helian avoimessa amk:ssa. Hiukan myös kutkuttelee osallistua Helsingin avoimen yliopiston tuleville viestinnän kursseille, mutta ilmoittautuminen niille aukeaa vasta myöhemmin keväällä.

Nyt on edessä hetkellinen tyhjiö, kun vapaata aikaa on huomattavan paljon enemmän kuin kuukausiin. Onneksi tyhjiö on helppo täyttää, sillä lisääntynyt vapaa-aika mahdollistaa osallistumisen mm. aamupäivien lähiöliikuntaan. Hinta/laatu/määrä-suhde on aivan uskomaton, kun 20 eurolla voi käydä liikkumassa neljän kuukauden ajan niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa. Omaan tämänhetkiseen tilanteeseeni mahtuu kolme lähiöliikuntakertaa viikossa. Ei hullumpi annos!

Hidasta ruokaa

Valmistin viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa suolalapaa. Muutamaan kertaan olin vakuumiin pakattuja lapapaloja kaupassa katsellut, mutta jotenkin ruoaksi valmistaminen oli epäilyttänyt. Ja ihan turhaan. Sen helpompaa ruokaa tuskin onkaan, kuin suolalapa uunissa.

Maustoin kuivaksi pyyhityn, kilon painoisen lihapalan paprikajauheella, inkiväärillä (kumpaakin 1 tl), valkopippurilla (0,5 tl), isolla laakerinlehdellä, yhdellä lohkotulla sipulilla ja 10:llä maustepippurilla. Vuokaan 3 desiä vettä, kansi päälle ja uuniin 150 asteeseen viideksi tunniksi.

Uunikokin vuoassa ei ole omaa kantta, mutta onnekseni ison teräskattilan kansi oli juuri sopivankokoinen. Folio olisi varmasti ajanut saman asian.

Maustettu suolalapa uuniin menossa

Ensimmäiset pari tuntia liha oli uunissa ihan itsekseen. Sen jälkeen valelin sitä muutaman kerran vuoassa olevalla liemellä, sillä en halunnut alun perin peittää lihaa kokonaan nesteen alle (sellaisiakin ohjeita netistä löysin). Viiden tunnin kuluttua huushollissani oli niin ihana tuoksu, että oli pakko ryhtyä syömään. Liha irtosi meheviksi säikeiksi haarukan tönäisystä, veistä ei tosiaankaan tarvittu.

Palkinto viiden tunnin odotuksesta

Vihanneslokeron uumenista löysin yhden isohkon jauhoisen perunan, porkkanan, palsternakan ja puolikkaan pienestä lantusta. Niistä tein juuresmuusin lapapaistin seuraksi - ja jestas, että oli hyvää.

Suolalapa pääsee ehdottomasti uudelleen tehtävien ruokien listalleni. Kenties toisin maustein - tai sitten juuri samalla ohjeella, niin mainiota se oli.

Vihersmoothie vs. pekoni & paistetut munat

Tämä aamu lähti käyntiin varsin terveellisellä, vihreällä smoothiella. Avokadoa, pinaattia, makeuttamatonta omenasosetta (jota olin syksyllä pakastanut isoihin jääpalarasioihin), pellavansiemenrouhetta, spirulinaa, leseitä ja nesteenä neljän hedelmän tuoremehua tölkistä. Smoothie piti yllättävän hyvin nälkää ja jaksoin sen voimalla siivota & raivata joulun pois. Kolmen tunnin ahertamisen jälkeen keitin vasta kahvit.

Huomenna onkin sitten vähemmän terveellisen aamiaisen vuoro, mutta välillä on saatava pekonia. Ja kananmunaan kastettuja, paistettuja paahtoleipiä.

Joskus vielä otan piparimuotilla sydämenmuotoisen palan leivän keskeltä pois ja rikon siihen raa´an kananmunan, mutta huomenna luultavasti laiskottaa ja tyydyn kuvan mukaiseen versioon. Ja jos oikein kovasti innostun, saatan kuluvana vuonna rikkoa sen kananmunan paprikarenkaan sisään, jolloin terveellisyysaspekti nousee huimasti :)

Uneton yö

Olen jo lapsesta asti ollut huono nukkumaan. Sukuvika, sanoo äitini, joka oman isänsä tavoin on aina ollut huono nukkuja.

Nyt loppuvuodesta uneni on käynyt entistä vähäisemmäksi. Osasyynsä lienee kiivastahtisella opiskelulla ja stressillä, eikä äitini kahdesta kohtaa murtunut käsivarsi juuri jouluvalmistelujen kynnyksellä auttanut asiaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni lähes kyseenalaistin koko joulun. Minä, vannoutunut jouluihminen! Muutama traditio jäi tänä vuonna väliin, mutta tulihan se joulu kuitenkin. Ehkä ensi vuonnakin voisi hiukan keventää - tai sitten höyrähdän entistä enemmän...

Mutta kunnon yöunia en ole saanut moniin viikkoihin oli joulu tai ei. Toivottavasti tuleva vuosi tuo myös uudet unituulet.

1,9 milligramman melatoniini ei ole auttanut tipan vertaa, pikemminkin tuntuu kuin olisin nukkunut entistäkin vähemmän. Ulkoisista tekijöistä unettomuuteni ei ole kiinni; siis makuuhuonetta ajatellen. Se on pimeä, viileä ja hiljainen eli juuri sellainen kuin hyvän makuuhuoneen tulee ollakin. Jostain syystä uni kuitenkin karttaa sänkyäni.

Nukahtaminen saattaa kestää kolmatta tuntia ja siinä vaiheessa hermo on tosiaankin melkoisen tiukalla. Ja kun autuus vihdoin koittaa ja nukahdan, niin ei ole ollenkaan tavatonta, että herään pari kertaa ennen aamua - ja pahimmassa tapauksessa uudelleen nukahtaminen kestää toista tuntia.

Toisinaan hiippailen jääkaapille ja syön pienen satsin jogurttia tai voileivän. Toisinaan vain haahuilen pimeässä huushollissa ylä- ja alakerran väliä. Jokusen kerran olen oikaissut itseni olohuoneen sohvalle. Vanha lapsuusaikojen konsti oli siirtää tyynyt sängyn pääpuolesta jalkopäähän ja nukkua "väärinpäin". Sekin on tullut koitettua useampaan kertaan viime viikkojen aikana. Joskus se on auttanut, usein ei.


Parempien unien toivossa parempaa uutta vuotta!

Neljäs adventtiko jo?

Onkohan minään aikaisempana vuonna aika rientänyt yhtä nopeaan kuin nyt? Aivan tuokio sitten oli vasta elokuu ja nytkö jo muka neljäs adventti...

Syksyyn mahtui monta mukavaa hetkeä, mutta myös tiukasti aikataulutettuja (hermojakin repiviä) opiskelusessioita ja kaikenlaista ylimääräistä, jonka ei välttämättä olisi suonut tapahtuvan. Kaikesta olen kuitenkin selvinnyt kunnialla, ja ilokseni sain myös erinomaisia arvosanoja opinnoistani. Vielä on silti työsarkaa jäljellä Arcadan suhteen ja lyhyen joululomasen jälkeen opiskelijan arki alkaa jälleen.

Neljäskin kynttilä on sytytetty

Nyt koitan kuitenkin hetkeksi heittää huolet syrjään ja nauttia tulevista joulupuuhista. Joulu(keitto)kirjoja on hyllyssä vino pino ja niitä selatessa sekä aaton ruokalistaa suunnitellessa vierähtää varmasti tovi jos toinenkin. Ja koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, suunnitelmiin kannattaa tosiaan panostaa :)

Tonttu jos toinenkin (tai miksei myös torttu jos toinenkin)

Näin toisena adventtina alkaa olla jo vähän joulun tuntua, vaikka kiirettä koulujen kanssa pitää vieläkin. Joulutorttuja ennätin sentään paistaa jo eilen hyväksi havaitusta rahkavoitaikinasta. Apuna on vuosikausia sitten saatu muotti, jolla niin taikinaympyröiden leikkaaminen kuin puolikuiksi ummistaminen käy näppärästi.

Tontutkin kipaisivat paikoilleen takanreunukselle sekä halkokorin ja vaneriaskin päälle. Jos tontut vielä lisääntyvät, niin pitänee aloittaa uusi kierros takan yläosasta.

 

Mainio laulava tonttu löysi kotiini viime jouluna Nordkappista asti

Aikoinaan "antiikkikirpputorilta" hankkimaani adventtikynttelikköä vahtii paloturvallisuussyistä  peltinen pukki, jonka olen ostanut joitakin vuosia sitten Kööpenhaminan Tivolista.

Sohvalle on ihanaa oikaista itsensä tyynykasojen sekaan ja vain nauttia elämästään. Ja vielä parempi, jos käden ulottuvilla olisi hiukkasen herkkuja naposteltavaksi... No, tulevana tiistaina käden ulottuvilla on ainakin pipareita, sillä perinteitä noudattaen itsenäisyyspäivänä on piparinpaiston vuoro.

Joulua odotellessa

Jouluihmiselle meinasi tulla kiire! Tajusin aivan liian myöhään, että tänään on jo ensimmäinen adventti. Ei siis toiveitakaan ehtiä tehdä joulusiivousta tähän hätään muualla kuin keittiössä. Siellä vierähtikin sitten liki kaksituntinen, kun hiukan liian pitkäksi venähtäneen suodatinten vaihtovälin takia piti liesituuletinkin kuurata perusteellisemmin kuin normaalisti. Mutta oli ilo nauttia joulupuuroa puhtauttaan kiiltelevässä keittiössä :)

Koska joulupipareiden aika on vasta itsenäisyyspäivänä enkä torttujakaan ole ennättänyt paistaa, vaikka luumuhillo onkin jo ostettuna, niin turvauduin nopeatekoisiin kolapikkuleipiin ja maustekakkuun, jonka ohjeen tallensin Kotikokin nettisivuille. Oikeastaan tänään olisi pitänyt keskittyä opiskeluihin, mutta kas kummaa, sijaistoiminnot - jopa siivoaminen - tuntui natsaavan mielentilaani paljon paremmin...

Jouluihmisen onnen aikaa

Ehkäpä kahvikupillisen jälkeen jaksaisin paneutua itse asiaankin eli kaivaa koulukirjat esiin.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Piti taas piipahtaa kirjastossa, kun tuli viesti, että muutama varaamani kirja on saapunut. Syksyn lukemistoni on ollut hiukan yksitoikkoinen - mutta onneksi vain teeman tasolla (luova kirjoittaminen), sillä itse kirjat ovat olleet vaihtelevaa ja virkistävääkin luettavaa. Tällä kertaa oli kyllä pakko ottaa yksi romaanikin joukon jatkoksi, vaikka se ei opintoihini kuulukaan. Kuvasta lienee helppo päätellä mikä ei kuulu joukkoon.

Kuvasta puuttuu vielä Marsa Luukkosen suorastaan järkälemäinen Hauskaa kielenhuoltoa, josta pitäisi valmistella esitys Journalistin kielenhuolto -opintojaksolle. Toivottavasti kirja on nimensä mukaisesti myös hauskaa luettavaa :)

Elämä pyörii nyt tosiaankin melko tiiviisti eri opintojen parissa. Onneksi joulu on tuomassa kaivattua vaihtelua opiskelijaelämään. Hiukan vain ihmetyttää missä vaiheessa teen sen perinteisen joulusiivouksen, kun yhtään kokonaan vapaata viikonloppuakaan ei ole tiedossa ennen joulua. Toisaalta, kaappeja ja komeroita en ole vuosiin siivonnut juuri jouluksi (koska Martoilta oppimani neronleimauksen vuoksi en tosiaankaan vietä jouluani siellä komerossa), joten  ihan tavallinen viikkosiivous saa riittää tälle joululle. Pienoisia stressinaiheita on muutenkin ja joulusta en aio lisää stressiä hommata. Se on aivan liian ihana juhla stressaamiseen.

Ihan vain kannatuksen vuoksi

Liityin aikoinaan Helsingin Allergia- ja astmayhdistykseen ihan vain kannatuksen vuoksi. Sittemmin olen kyllä saanut kosolti mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa niin liiton kuin yhdistyksenkin lehdistä - ja olenpa tullut liiton kautta ryhtyneeksi myös vapaaehtoistöihin.

Eilinen iltapäivä hurahti yhdistyksen osastolla I love me -messuilla. Vaikken ole erityisen helposti ventovieraitten kanssa puheisiin ryhtyvä, samanhenkisten ihmisten kanssa oli kuitenkin matala kynnys keskustella.

Kaikkiin esitettyihin kysymyksiin minulla tietenkään ei ollut vastausta, mutta sitä meiltä vapaaehtoisilta toimijoilta ei edellytettykään. Olimme kuuntelevana korvana, vertaistukena ja apukäsinä, kun osaston vakituisella henkilökunnalla oli muuta puuhaa (toisin sanoen olivat varattuja toisten asiakkaiden/kävijöiden kanssa, joita osastolla riittikin välillä ihan ruuhkaksi asti).

Tänään pääsin käymään messuilla uudestaan, kun eilen en oman pestini takia ehtinyt siellä juurikaan kierrellä.

Mukaan tarttui mm. taivaallisen ihania karjalanpiirakoita, maustamatonta mustaa teetä ja kotimaisen tuottajan hampunsiemeniä iso pussillinen. Ainakin seuraavaan sämpylätaikinaan siemeniä aion lisätä ja luultavasti paahdan niitä myös sellaisenaan naposteltaviksi. Taidankin laittaa rautapannun kuumenemaan samantien...

Omena ja kaneli, match made in heaven

Omena & kaneli on tosiaan lyömätön yhdistelmä! Itselläni ei ole omenapuita, mutta kiitos ystävien olen tänä syksynä saanut omppuja runsain mitoin niin syötäväksi sellaisenaan kuin säilöttäväksi. Ja osa omenoista on tietysti saanut ylleen perinteisen kauratoskakuorrutuksen. Oma ohjeeni on yli 35 vuoden takaa eli peräisin koulun köksäntunneilta :)

Herkun olisi helposti voinut toteuttaa myös gluteenittomana, mutta tässä versiossa käytin ihan tavallisia kaurahiutaleita.

KAURATOSKAOMENAT

4 omenaa
½ dl vettä
75 g voita
3 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
1 tl kanelia

Sulata voi. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, sokeri sekä kaneli ja hämmennä ne voisulan joukkoon. Kuori omenat halutessasi, poista siemenkodat ja lohko omenat neljään osaan. Lirauta uunivuoan pohjalle hiukan vettä ja asettele omenalohkot vuokaan. Kaada päälle kauratoskakuorrutus ja paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Kokeile omenien kypsyyttä hammastikulla kahdenkymmenen minuutin paistamisen jälkeen ja jatka paistamista, jos omenat tuntuvat vielä  liian kovilta. Tarjoa haaleana kylmän vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Hankala, hankalampi, Photoshop

Huh sentään! Vuosi sitten kesällä taivastelin esseen kirjoittamisen hankaluutta, mutta enpä arvannut mihin kaikkiin hankaluuksiin tässä vielä joutuu. Photoshoppaaminen nimittäin se vasta hankalaa onkin...

Miten yhteen ainoaan ohjelmaan onkin saatu ahdettua niin hirvittävän paljon ominaisuuksia? Epätoivo uhkaa välillä nostaa päätään, kun Arcadan tunneilla vauhti on melkoinen ja perässä pitäisi vaan pysyä. Kotikoneella harjoittelu ei toistaiseksi ole kovin hedelmällistä, kun teoriatiedot ovat vielä varsin hataralla pohjalla. No, lohduttaudun ajatuksella, että tekemällä oppii.

Koodaamista en tässä vaiheessa uskalla vielä ajatellakaan. Kunhan nyt ensin saisi haltuun edes jollain tasolla tuon Photoshopin ja sen lisäksi InDesignin ja vielä WordPressinkin. Ei taida kuluvana syksynä olla vapaa-ajan ongelmia - varsinkaan, kun Arcada ei ole ainoa opinahjoni vaan aikaa pitäisi löytyä muillekin opinnoille.

Onneksi kaiken puurtamisen vastapainoksi tiedossa on myös jotain hauskaa, huikeaa ja ainutlaatuista eli CircOpera, jonne lippu tuli hankittua jo heti keväällä. Lauantaina on siis luvassa kuplivan iloinen ilta hyvässä seurassa.

Uusi ura digitaalisena muotoilijana?

Tänään pysyttelin lujana, kun käväisin kirjastossa hakemassa varaamani kirjan. En lainannut mitään muuta, ettei tulisi kiusausta aloittaa romaania tai elämäkertaa, kun pitäisi keskittyä oppikirjoihin.

Arkipäiväni ovat saaneet uuden järjestyksen kuluvasta viikosta alkaen, kun aloitin Digitaalisen muotoilun opinnot Arcadassa. Jo nyt tunnen olevani kuin Liisa Ihmemaassa, kun digimaailma on lävähtänyt eteen ihan eri tavalla kuin ennen. Koodaustakin pitää jossain vaiheessa opetella ja tietysti perehtyä erilaisiin julkaisujärjestelmiin. Saas nähdä mihin oikein olen itseni pistänyt, kun en tosiaankaan ole mikään tekninen tyyppi... Puoli vuotta tässä pitäisi nyt kuitenkin sinnitellä ja saada kasaan 30 opintopistettä.

Haaga-Heliaakaan en vielä ole hylännyt vaan jatkan siellä edelleen mainonnan ja yritysviestinnän parissa. Lisäksi on jokunen työväenopiston kurssi syksyn mittaan, joten vapaa-ajan ongelmia tuskin ilmaantuu. Toisaalta - aikaahan minulla on ja sitä tulee joka päivä lisää :)

Työsarkaa riittää

Ja jos oikein paha paikka tulee, turvaudun Maria Peuran kirjaan Antaumuksella keskeneräinen. Itse teosta en ole vielä ehtinyt lukea mutta nimi ainakin on lohdullinen.

Pussillinen pinaattia

Sain viikonloppuna ilokseni ison pussillisen pinaattia, joka huuhdottuna ja paksuimmat lehtiruodit riivittyinä täytti 4,3 litran kattilan. Siis ennen ryöppäämistä.

Voimakattilallinen

 

Ryöppäämisen jälkeen pinaattia oli jäljellä neljä nyrkinkokoista kasaa

Hakkasin valutetut ja kuiviksi puristetut pinaatit veitsellä hienommaksi ja pakkasin kahteen litran vetoiseen pakastepussiin ohueksi levyksi. Levystä on näppärä murtaa pieni pala vaikkapa aamun vihersmoothien joukkoon. Tämänaamuisessa tehojuomassa oli pinaatin lisäksi nektariini, puolikas avokado, puolikas banaani, ruokalusikallinen kaurahiutaleita, teelusikallinen vehnänorasta sekä nesteenä vettä ja appelsiinimehua.

Juoma piti hyvin nälkää kurissa parin tunnin ajan, mutta nyt on kyllä päivän ensimmäisen kahvimukillisen aika. Vastajauhetuista pavuista :)