Mikä ei kuulu joukkoon?

Piti taas piipahtaa kirjastossa, kun tuli viesti, että muutama varaamani kirja on saapunut. Syksyn lukemistoni on ollut hiukan yksitoikkoinen - mutta onneksi vain teeman tasolla (luova kirjoittaminen), sillä itse kirjat ovat olleet vaihtelevaa ja virkistävääkin luettavaa. Tällä kertaa oli kyllä pakko ottaa yksi romaanikin joukon jatkoksi, vaikka se ei opintoihini kuulukaan. Kuvasta lienee helppo päätellä mikä ei kuulu joukkoon.

Kuvasta puuttuu vielä Marsa Luukkosen suorastaan järkälemäinen Hauskaa kielenhuoltoa, josta pitäisi valmistella esitys Journalistin kielenhuolto -opintojaksolle. Toivottavasti kirja on nimensä mukaisesti myös hauskaa luettavaa :)

Elämä pyörii nyt tosiaankin melko tiiviisti eri opintojen parissa. Onneksi joulu on tuomassa kaivattua vaihtelua opiskelijaelämään. Hiukan vain ihmetyttää missä vaiheessa teen sen perinteisen joulusiivouksen, kun yhtään kokonaan vapaata viikonloppuakaan ei ole tiedossa ennen joulua. Toisaalta, kaappeja ja komeroita en ole vuosiin siivonnut juuri jouluksi (koska Martoilta oppimani neronleimauksen vuoksi en tosiaankaan vietä jouluani siellä komerossa), joten  ihan tavallinen viikkosiivous saa riittää tälle joululle. Pienoisia stressinaiheita on muutenkin ja joulusta en aio lisää stressiä hommata. Se on aivan liian ihana juhla stressaamiseen.

Uusi ura digitaalisena muotoilijana?

Tänään pysyttelin lujana, kun käväisin kirjastossa hakemassa varaamani kirjan. En lainannut mitään muuta, ettei tulisi kiusausta aloittaa romaania tai elämäkertaa, kun pitäisi keskittyä oppikirjoihin.

Arkipäiväni ovat saaneet uuden järjestyksen kuluvasta viikosta alkaen, kun aloitin Digitaalisen muotoilun opinnot Arcadassa. Jo nyt tunnen olevani kuin Liisa Ihmemaassa, kun digimaailma on lävähtänyt eteen ihan eri tavalla kuin ennen. Koodaustakin pitää jossain vaiheessa opetella ja tietysti perehtyä erilaisiin julkaisujärjestelmiin. Saas nähdä mihin oikein olen itseni pistänyt, kun en tosiaankaan ole mikään tekninen tyyppi... Puoli vuotta tässä pitäisi nyt kuitenkin sinnitellä ja saada kasaan 30 opintopistettä.

Haaga-Heliaakaan en vielä ole hylännyt vaan jatkan siellä edelleen mainonnan ja yritysviestinnän parissa. Lisäksi on jokunen työväenopiston kurssi syksyn mittaan, joten vapaa-ajan ongelmia tuskin ilmaantuu. Toisaalta - aikaahan minulla on ja sitä tulee joka päivä lisää :)

Työsarkaa riittää

Ja jos oikein paha paikka tulee, turvaudun Maria Peuran kirjaan Antaumuksella keskeneräinen. Itse teosta en ole vielä ehtinyt lukea mutta nimi ainakin on lohdullinen.

Totta ja tarinaa

Piipahdin juuri kirjastossa ja sateisen viikonlopun kirjapino näyttää tältä:

Kaksi ylintä ovat itse asiassa ilmaisia poistokirjoja, ja jos Liski on hyvä, se saattaa jäädäkin omaan kirjahyllyyni.

Pinossa on varsin vaihteleva otos lukumieltymyksistäni. Viihdettä, jännitystä, totta ja kuviteltua - vähän niinkuin elämä itsessäänkin.

Dekkareita luen vain kesäisin ja mieluiten ulkona auringonpaisteessa. Silloin ei tarvitse iltapimeällä säikkyä puurunkoisen talon jokaista naksahdusta ja narahdusta eikä pelätä murhaajan vaanivan nurkan takana...

Kevyttä viihdettä (joita tässä otoksessa edustavat Kira Poutanen ja Maira Papathanassopoulos) tarvitsen sen tosiseikan vastapainoksi, että töitä ei vain tunnu löytyvän. Välillä on heitettävä aivot narikkaan ja päästävä irti synkähköistä tulevaisuudenkuvista pitkäaikaistyöttömänä. Ja mikäs siinä paremmin auttaisi kuin poutapilven keveä uppoutuminen unelmointiin.



Toki lukulistalla on pari opiskeluihinkin liittyvää kirjaa, mutta ne jätän suosiolla syksymmälle. Ja oli töitä tiedossa tai ei, niin kesästä aion nauttia joka tapauksessa.

Lukeminen kannattaa aina

Pitkästä aikaa lähdin tänään lenkille - siis kävellen, en juokse enkä hölkkää. Taivalsin reippaasti tunnissa 8 800 askelta ja olin itseeni tyytyväinen. Tavoitteelliset lenkit ovat jääneet kesän aikana vähemmälle, sillä hyötyliikunta vie ajasta osansa ja toki täytyy tunnustaa, että myös sohvaperunana on tullut oltua.

En kuitenkaan pode millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että saatan päivässä lukea kaksikin romaania tai dekkaria. Kevättalvi meni lähes kokonaan pelkkiin opintoihin liittyvien kirjojen kanssa, joten nyt olen ottanut vahingon takaisin korkojen kera. Sitäpaitsi plantaasillani tai kaksikerroksessa torpassani on aina sen verran tekemistä, että puolen tunnin päivittäinen hyötyliikunta täyttyy aivan itsestään ja kaikki liikunta sen päälle on pelkkää plussaa.

Puutarhakeinu on olohuoneen sohvan ohella paras lukupaikka. Välillä loikkaan keinusta hetkeksi kitkemään tai tekemään jotain muuta hyödyllistä palatakseni tuokion kuluttua takaisin kirjan pariin. Tämänhetkinen kirjapino näyttää tältä:

Enää on lukematta kaksi ylintä, joten huomenissa on mentävä täydennyskierrokselle.Viime viikolla luin Halldór Laxnessia, Anna-Leena Härköstä, Kari Häkämiestä ja Tiina Piilolaa eli tahti on nyt suurinpiirtein kirja päivässä. Ja juuri nyt, kun sade taas ropisee, niin mitäpä siitä muutakaan voisi kuin ottaa kirjan käteen, ehkä viinilasillisen siihen vierelle ja siirtyä sohvannurkkaan...

Kenkälaatikollinen aarteita

Kuluneella viikolla oli niin upean aurinkoisia kevätpäiviä, että istutuspuuhat tulivat ihan väkisinkin mieleen. No, nyt on taas kovin harmaa ja pilvinen sää (ja luntakin vielä liialti) mutta suunnitteluahan ei mikään estä.

Tapaan heittää siemenpussit talteen sopivankokoiseen kenkälaatikkoon, joka majailee keittiön laatikoston päällä. Osa aarteista on harmillisesti jo elämänsä ehtoopuolella mutta ainahan sitä voi silti yrittää - kasvuvoima on toisinaan ihan uskomaton. Ja eihän siinä menetä kuin muutaman (vanhentuneen) siemenen ja hiukkasen aikaa, jolleivät kaikki idäkään.

Seuraavaksi pitäisi varmaan laatia tämän kauden viljelysuunnitelma. Jo olemassaolevien siementen kirjo on laajahko:
ruohosipuli
taitepapu
mustakaali
mustajuuri
baby leaf-salaatti
kyssäkaali
punajuuri
vuonankaali
kesäkurpitsa
chili
japanilainen maustevihannessekoitus
ruukkupapu
punalehtinen basilika
krassi

ja arvata saattaa, että mieli tekee laittaa myös perunaa, retiisejä, tilliä, punasipulia...

Seuraavalla kauppareissulla pitää ostaa pari pussia kylvömultaa ja jokunen turve- tms. ruukku, jotta pääsee tositoimiin. Hiukan myöhemmin on sitten lavakaulusten ja puutarhamullan vuoro - naapuritontilta kaadettiin jokunen viikko sitten valtava koivu, joka varjosti pihaani aika lailla. Innolla odotan kuinka paljon enemmän aurinko tulevana suvena pihalleni paistaa!

Kirjastosta eilen lainattujen Kurt Nuotion, Donna Leonin, Sami Parkkisen ja Selja Ahavan kirjojen kanssa kilpailevat "puutarharaamattuni", jotka valtaavat sijaa niin sohva- kuin yöpöydältäkin.

Ihan kohta täytyy ryhtyä tutkailemaan kuun vaiheita - vaikka kuupäiväkirjani onkin viimevuotinen, niin enköhän saa siitä silti riittävästi osviittaa tällekin vuodelle. Ja ainahan voin tarkistaa asian mainiosta Eilistä & Paistoa -blogista, jossa Johanna pitää lukijansa ajan tasalla otollisista kylvöpäivistä :)

Hunajainen aamunaloitus

Hunajalla silattu verigreippi on uusin aamiaisihastukseni ja mikä parasta, myös sesonkiruokaa. Puolitan verigreipin illalla, laitan puolikkaat sopiviin kulhoihin, liruttelen päälle 1-2 teelusikallisen verran juoksevaa hunajaa ja jätän kelmulla peitettynä yöksi jääkaappiin. Aamusella pistelen sitten hunajaisenkirpeän herkun hyvällä ruokahalulla suihini. Ei voi kuin suositella!

Tänään on myös gluteenittomien leivonnaisten päivä. Karpalokaurakeksit ja luumukreemikääretorttu ovat kumpikin nopeita valmistaa ja kunhan ehdin, tallennan kyllä kääretortun ohjeen Kotikokin sivuille. Karpalokaurakeksit bongasin alunperin Kattimatikaisen kokkailuista, vaihdoin vain vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja kaurahiutaleina käytin Provenan Jumbo Oatsia.  Nyt juuri en malta keskittyä reseptinkirjoittamiseen, kun pannukahvi odottelee myssyn alla...

Karpalokaurakekseillä talttuu makeannälkä nopeasti

Perunajauhoilla saa kuohkean kääretorttupohjan

Ehtimistä rajoittaa tosin sekin seikka, että eilisen kirjastoreissun jäljiltä pinossa odottavat lukemistaan

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä
Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Ja kuten hyvin tiedetään, lukemiseen on helppo uppoutua ja jättää kaikki muu sikseen...

Kuvanlukutaidon sietämätön vaikeus

Puutarhapuuhailun ja muun lukemisen ohella (kyllä, luin sen Donna Tarttin Tiklinkin sitten loppuun) olisi luettavana ja ennen kaikkea sisäistettävänä kolme visuaaliseen viestintään liittyvää oppikirjaa. Olen nimittäin kesäyliopiston visuaalisen viestinnän kurssini puolivälissä ja kuva-analyysien & viiden henkilökuvan sarjan lisäksi olisi kirjoitettava teoksiin perustuva essee, mikäli aikoo saada kurssin viisine opintopisteineen hyväksytysti suoritettua.

No, itse olen kurssilla vapaaehtoisesti ihan puhtaasta mielenkiinnosta (mainos)kuvien maailmaan enkä tarvitse opintopisteitä korvaamaan jotakin toista yliopiston viestinnän kurssia, joten saattaa olla, että essee jää kirjoittamatta. Raflaava otsikkokin on osin harhaanjohtava, sillä luentojen ohella tehdyt kuva-analyysit eivät ole olleet sietämättömän vaikeita - kuvanlukutaito on jo alkanut aueta muutaman kurssikerran jälkeen. Vaikeus tulee oppikirjojen sisäistämisestä; vaikka Altti Kuusamo esipuheessaan väittää "Olen koonnut tähän kokoelmaan kuvan semiotiikan kirjoituksiani helpoimmasta päästä", ne eivät maallikolle helposti avaudu.

Toki tulee myös kriittisemmäksi varsinkin omien otostensa suhteen mutta en anna sen häiritä ainakaan toistaiseksi :) Alla olevaakaan ei ole rajattu oikeaoppisesti mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että tuuli oli niin hyytävä, ettei siinä pystynyt mitään kuvakulmia tai rajauksia miettimään... Hiukan kyllä houkuttelisi paremman kameran hankkiminen ja perehtyminen valokuvaukseen syvemmältikin. Ehkäpä syksyllä olisi jonkin valokuvaukseen liittyvän kurssin vuoro.

Oli tarkoitus lukea ulkona mutta villasukat ja torkkuhuopakaan eivät riittäneet lämmikkeiksi

 

 

 

Kuvauksen jälkeen totesin, että villasukista huolimatta kirjapino piti kantaa takaisin sisälle. Ulkona kyllä tarkenee, jos siellä puuhaa koko ajan jotain mutta paikallaan istuminen/loikominen ei onnistu. Ehkä Altti Kuusamon Kuvien edessä, Merja Salon Imageware ja Leena Sarasteen Valokuva tradition ja toden välissä saavat sittenkin odottaa vielä hetken - niin kauan kuin ei sada, haluan olla ulkona. Ja kun niillä opintosuorituspisteilläkään ei omalla kohdallani ole niin suurta merkitystä...

Kaalikoukussa

Tänään olen ollut jokseenkin toimelias: aamulla siivosin torppani, sitten kävin kylässä kahvilla ja lyhentämässä verhot (silitettävällä palttausnauhalla se sujui kuin tanssi) ja köröttelin vielä bussilla puutarhamyymälään hakemaan lisää silmäniloa plantaasilleni. Minullahan ei juurikaan kasva kukkivia perennoja vaan hoidan vuosittaisen silmänilon kulloisenkin mielialan mukaisilla kesäkukilla. Tänään mukaan tarttui tarjouksesta neljä pelakuuta ja kolme tähtisilmää. Pelakuut kannoin kotiin mainiossa pehmeästä muovista tehdyssä kantokorissa, joka päätyy ilmalämpöpumpun ulkoyksikön alle keräämään lauhdevettä. Toivottavasti kori kestää pakkasta paremmin kuin tavallinen pesuvati, jonka pohja halkesi talvella sitä tyhjentäessäni. Olisi oikeastaan pitänyt ostaa koreja samantien kaksi, toisella olisi ollut kätevä kuljettaa kitkettyjä rikkaruohoja pihan toiselta laidalta kompostille. No, mikäänhän ei estä tekemästä uutta reissua vaikkapa huomenissa, jolloin pyhästä huolimatta puutarhamyymälät saavat olla auki.

Tähtisilmät ilahduttavat keittiön ikkunan edessä

Ruokakaupassa pyörin puutarhamyymälääkin pidempään ihmetellen mitä tekisi mieli. Koska kotona odotti aiemmin ostettu varhaiskaali, valitsin sen seuraksi possun sisäfilettä. Hyytävän kylmässä tuulessa grillin sytytys ei meinannut millään onnistua mutta neljännen tulitikun jälkeen näytti siltä, että hiillos olisi sittenkin tulossa. Piskuinen kiinalainen katukeittiöni riittää kotikokkailuihin silloin, kun tekeillä ei ole kovin monimutkaisia ja aikaavieviä ruokia.

Viisi minuuttia per kylki jätti kaalin mukavan rapeaksi

Grillatusta kaalista taisi tulla tämän kesän hittini. Sitruunankuorella ja hunajalla maustetulla voisulalla sivellyt kaalit suorastaan sulivat suussa vaikka jätinkin lohkot mukavan rapsakoiksi. Maku oli tosiaan taivaallinen. Ajoitus oli kaiken lisäksi täydellinen: sain juuri syötyä ennen raskaasti pisaroivan sateen alkua :)

Muut pihapuuhat jääkööt odottamaan huomista. Ajankulussa auttaa Ayanna Mathisin Huonetta ja sukua, ja ehkäpä palaan vielä Tiklinkin pariin. 

Tarhurin vapaapäivä?

Onko (harrastelija)tarhurilla vapaapäivää? Vaikka olen mestari ottamaan myös rennosti etenkin kesäpäivisin puutarhakeinussani, niin aina plantaasilta löytyy jotakin tehtävää. Tänään oli aikomus vain lenkkeillä aamupäivällä ja keskittyä sitten ihan muihin puuhiin mutta ennenkuin huomasinkaan, kyykötin ruohosaksineni siistimässä muuripadan viertä. Saksimista riittää kaikkialla, sillä erilaisia kivireunusviritelmiä ja muita epämääräisiä kohtia on pihallani paljon eikä niiden vierustalle yllä kelaleikkurin kanssa. No, säähän oli mitä ihanin pihapuuhasteluun, joten se siitä vapaapäivästä sitten :)

Jostain syystä huusholliini on ilmaantunut kolmet ruohosakset. Pitäisiköhän opetella saksimaan kummallakin kädellä yhtä aikaa...

Tarhurin lounas oli reippaan lenkin jälkeen äärimmäisen epäterveellinen mutta pitihän ne kulutetut kalorit saada takaisin. Koska amerikkalaisten pannukakkujeni taikinassa on vähänlaisesti sokeria, sopivat ne hyvin myös pekonin kera. Jälkiruoaksi sitten makeampi versio vaahterasiirapilla.

Vastapainoksi päivällinen on sitäkin terveellisempi; hellalla porisee parhaillaan bataatti-porkkana-linssisosekeiton ainekset inkiväärillä ja chilillä höystettynä.

Ehkäpä kevyen soppani jälkeen jaksan vielä hetkeksi mennä saksimaan. Ja jollen jaksa, niin sitten vietän ihan vain sunnuntaiehtoota kirjan kera. Kirja ei ole Tikli, sillä sen jätin kesken - ei vain ollut minun makuuni, kuten ei oikeastaan ollut saman kirjoittajan Jumalat juhlivat öisinkään. Tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että kirjaa ei ole pakko lukea loppuun, jos ei siitä pidä. Omalle ajalle kun on parempaakin käyttöä :)

Jämäpäivä

Tänään kipaisin reippaalla aamupäivälenkillä puutarhamyymälässä, josta mukaan tarttui muutama samettiruusu. En niistä erityisemmin välitä mutta ovat kuuleman mukaan hyviä tuholaistorjunnassa. Siispä istutan niitä sekä kohopenkkini reunaan että tulevan lehtikaalirivistön eteen.

Lehtikaalipenkki vielä ilman lehtikaaleja

Muutoin on tänään ollut varsinainen jämäpäivä. Löysin pussinpohjallisen toissakesäisiä pensaskrassin siemeniä ja varastosta vanhan amppelin, nyt vain odottelen kasvun ihmettä :) Hiukan kyllä arveluttaa ripustaa kukkiva amppeli roikkumaan terassille, jossa kesäisin aina syön - saatan saada epätoivottuja surisijoita pörräämään ja ruokahetkeäni häiritsemään...

Päivällinen oli kooste jääkaapin tarjonnasta. Nachogratiinista tuli kyllä oikein kelvollista: kerroksittain tacomausteella höystettyä paistettua jauhelihaa, nacholastuja sekä creme fraichella miedonnettua salsakastiketta.

Jälkiruoka puolestaan oli pakastimen uumenista löytyneiden rasianpohjien yhdistelmä. Kourallinen punaherukoita, toinen vadelmia ja muutama mansikka jalostuivat kiisseliksi intiaanisokerilla makeutettuna. Inspiraation lähteenä toimi Eilistä paistoa ja niin ikään kaapin perukoilta löytynyt sokeripussi, jossa tosiaan oli isoja paakkuja. Mutta sinnehän ne paakut kiltisti sulivat kiehuvaan kiisseliin.

Oikeastaan tekisi mieli kunnon kermavaahtonokaretta kiisselin kaunistukseksi mutta nyt taitaa laiskuus voittaa, sillä kerma on vielä kaupassa. Tartun mieluummin Donna Tarttin Tikliin, jonka lainasin jo pari viikkoa sitten mutta en ole ehtinyt vielä aloittaakaan. Täytyyhän tarhurin välillä lepuuttaa viherpeukaloaan.

Kevättä odotellessa

Poden edelleen kättäni, joten kirjapinot seuraavat toistaan. Eilen haetussa pinossa on mm. Reidar Palmgrenin Tunneli, Erland Loen Tosiasioita Suomesta, Katarina Eskolan Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin (Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920), Kajsa Ingemarssonin Vettä vain, Laura Honkasalon Eropaperit sekä Avainnovelleja 1900-luvulta. Varsin monipuolinen kattaus, siis. Luultavasti ennen pyhiä täytyy käydä kirjastossa vielä kertaalleen, jotta lukemista varmasti riittää maanantai-iltaan asti.

Pahinta viherpeukalouteen liittyvää tuskaa voin yrittää helpottaa "pienellä puutarharaamatullani", Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa, jonka ensin löysin kirjastosta viime keväänä ja sittemmin ostin omaksi. Taimimultaa olen jo hankkinut ja itse asiassa KodinKukat on lähettänyt tilaamani taimet jo matkaan. Huomenna on siis tiedossa postireissu - ja mielenkiintoinen sellainen, sillä en yhtään muista mitä tulin mansikantaimien lisäksi tilanneeksi.

Tänä vuonna kohopenkkiin löytävät tiensä ainakin kuvan lehtikaali, pavut sekä vuonankaali. Ennestään löytyi mustajuuren, retiisin ja kesäkurpitsan siemeniä ja punasipulia täytyy ehdottomasti laittaa. Sekä perinteiset ämpäriperunat - viljelykierron takia olen siirtynyt perunoissani ämpäri-istutukseen. Kolmesta neljästä ämpäristä saan hyvät maistiaiset uusista perunoista ja ämpärissä ne ehtivät jo juhannukseksi.

Ja voisiko uskoa, että ylemmän kuvan olen napannut keittiöni ikkunasta parisen viikkoa sitten ja narsissit kuvasin tänään... Ehkäpä puutarhakirjaan oikein tarmokkaasti uppoutumalla lumikin sulaisi nopeammin; sitä odotellessa.

Orastavaa toivoa

Otsikko taitaa valitettavasti olla optimistisempi kuin minä itse. Tänään toinen akupunktiosessio ei tuottanut toivottua tulosta, joten vaihdettiin järeämpiin toimenpiteisiin. Viikon massiivinen kuuri tulehduskipulääkettä ja keskiviikkona siinä välissä uudelleen lääkäriin. Jollei vieläkään mitään helpotusta, niin diagnoosi vaihtunee ja sairausloma pitenee entisestään, nyt sitä jatkettiin tämän viikon loppuun.

Vihlovasta kivusta huolimatta koitan etsiä myönteisiä puolia tähän pakkolepoon. Jos asento on oikea ja kirja riittävän hyvä, hälvenee kipu mielestä siksi aikaa, kun tarina tempaa mukaansa. Menekki on kuluneen viikon aikana ollut noin kirja per päivä:

Maria Romantschuk: Ei rouva presidentti
Armas Alvari: Ajanvietenovelleja
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Maija Karhi: Samppanjaluonne, minäkö?
Jamie Ford: Hotelli Panama
Robert Goolrick: Luotettava vaimo
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan

Helmiä näistä olivat Fletcherin ja Strachanin kirjat, eikä Bakkerkaan hullumpi ollut. 

Herneenversot ikkunalla antavat nekin vähän toivoa paremmasta. Kiitos Marttojen vinkin - viinirypälerasiahan on luonnostaan pienoiskasvihuone :) Jo viikossa olen saanut kunnon sadon.

 

Perjantai ja kolmastoista päivä

Pahaenteiseltä kuulostava yhdistelmä - perjantai ja kolmastoista päivä - oli tässä huushollissa oikein hyvä päivä. Töistä palaajaa odotti siivottu koti ja pellavalakanoissa kelpaa unta odotellessa tarttua yöpöydällä päällimmäisenä pinossa odottavaan Jessica Brockmolen kirjaan Kirjeitä saarelta, jonka takakannen teksti lupaa viedä lukijan kahdelle mantereelle ja kahteen aikakauteen.

Mankelia havittelen silloin tällöin, sillä pellavalakanoitten silitys ei ole maailman helpointa hommaa. Mankelinomistajilta kuulisin mielelläni kommentteja tuleeko mankelia käytettyä vai onko se jäänyt turhakkeeksi kodinhoitohuoneen nurkkaan?






Vaikka minulla olisi ihan hyvää aikaa siivota itsekin, olen ulkoistanut osan hommasta. Joka neljäs perjantai luonani käy siivooja ja voitte uskoa, että niinä päivinä on aivan luksusta tulla työpäivän jälkeen kotiin! Ja ei, siivoojan käyttäminen ei ole elitismiä. Siivouksesta hyötyy myös yhteiskunta, olenhan osaltani työllistämässä suomalaista yksityisyrittäjää. Sitäpaitsi kotitalousvähennyksen ansiosta kustannus on hyvin kohtuullinen (sama raha kuluisi turhempaankin) ja mielelläni käytän rahani näin sekä hemmottelen samalla itseäni. Jokohan kello olisi niin paljon, että kehtaisi loikata lakanoihin...

Lukeminen on taitolaji

Luin Savon Sanomista varsin mielenkiintoisen artikkelin, joka liittyy yhteen lempiharrastuksistani - lukemiseen. Muistan hyvin itsekin muutaman vuoden takaisen jakson, jolloin töissä oli niin mieletön kiire ja isoja projekteja meneillään, etten vapaa-ajalla kerta kaikkiaan pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin aikakauslehtiin. Juuri ja juuri saatoin kahlata parisivuisen jutun läpi mutta pääsääntöisesti vain selailin sivuja ja katsoin kuvat.

Olin tilanteesta kauhuissani, sillä olen lukenut aina. Opin lukemaan jo paljon ennen kouluunmenoa ja siitä lähtien kirjoja on kulunut tasaiseen tahtiin välillä yhden, välillä useamman kirjan viikkovauhdilla. Koitin aina välillä tarttua johonkin mielenkiintoiseen kirjaan mutta ajatus ei kerta kaikkiaan pysynyt kasassa; muutaman hetken jälkeen huomasin kyllä kääntäneeni useampiakin sivuja mutta ei pienintäkään muistikuvaa mistä olin lukenut.

Vasta kun työstressi hellitti ja projektit alkoivat olla loppusuoralla, pystyin kuukausien tauon jälkeen ottamaan kirjan ja lukemaan sen alusta loppuun. Mikä nautinto oli tajuta, että lukemisen taito oli palannut! Kirjat antavat niin paljon - ei tarvitse kuin valita oikeanlainen kirja kulloiseenkin mielentilaan ja koko maailma on avoin.

Luen harvoin useita kirjoja yhtä aikaa mutta nyt on taas sellainen tilanne, että keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen. Pitää siis olla eri kirja yöpöydällä iltalukemiseksi ja eri kirja päivän mahdollisia joutilaita hetkiä varten. Nyt kun ajatuksia härnäilee luovaan kirjoittamiseen liittyvät asiat, päivälukemistossa on Tom Lundbergin Tuhannen taalan juttu sekä Anu Kantolan ja Tuomas Mörän Journalismia! Journalismia?, joista voi haukata vaikka palasen kerrallaan. Yöpöydältä löytyy sitten Geishan muistelmat (Arthur Golden), joka on hetkittäin niin hurjaa luettavaa, että sekin olisi viisainta siirtää olohuoneeseen ja valita sänkylukemiseksi jotakin vähemmän tunteitanostattavaa. Mutta yhtä kaikki, pystyn kuitenkin lukemaan!

Lukutaitoinen ihminen ei koskaan ole yksin.