sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tarhurin vapaapäivä?

Onko (harrastelija)tarhurilla vapaapäivää? Vaikka olen mestari ottamaan myös rennosti etenkin kesäpäivisin puutarhakeinussani, niin aina plantaasilta löytyy jotakin tehtävää. Tänään oli aikomus vain lenkkeillä aamupäivällä ja keskittyä sitten ihan muihin puuhiin mutta ennenkuin huomasinkaan, kyykötin ruohosaksineni siistimässä muuripadan viertä. Saksimista riittää kaikkialla, sillä erilaisia kivireunusviritelmiä ja muita epämääräisiä kohtia on pihallani paljon eikä niiden vierustalle yllä kelaleikkurin kanssa. No, säähän oli mitä ihanin pihapuuhasteluun, joten se siitä vapaapäivästä sitten :)
Jostain syystä huusholliini on ilmaantunut kolmet ruohosakset. Pitäisiköhän opetella saksimaan kummallakin kädellä yhtä aikaa...

Tarhurin lounas oli reippaan lenkin jälkeen äärimmäisen epäterveellinen mutta pitihän ne kulutetut kalorit saada takaisin. Koska amerikkalaisten pannukakkujeni taikinassa on vähänlaisesti sokeria, sopivat ne hyvin myös pekonin kera. Jälkiruoaksi sitten makeampi versio vaahterasiirapilla.
Vastapainoksi päivällinen on sitäkin terveellisempi; hellalla porisee parhaillaan bataatti-porkkana-linssisosekeiton ainekset inkiväärillä ja chilillä höystettynä.

Ehkäpä kevyen soppani jälkeen jaksan vielä hetkeksi mennä saksimaan. Ja jollen jaksa, niin sitten vietän ihan vain sunnuntaiehtoota kirjan kera. Kirja ei ole Tikli, sillä sen jätin kesken - ei vain ollut minun makuuni, kuten ei oikeastaan ollut saman kirjoittajan Jumalat juhlivat öisinkään. Tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että kirjaa ei ole pakko lukea loppuun, jos ei siitä pidä. Omalle ajalle kun on parempaakin käyttöä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti