More is more

Juuri vedin uunista suorastaan megalomaanisen pizzan, jossa enemmän on tosiaankin enemmän. Pohjalla on Muttin tomaattimurskasta ja -pyreestä sekä valkosipulista keitetty kastike, jonka maustoin suola-, sokeri- ja mustapippuriripauksella. Turhaan ei Muttia ole ylistetty; jo pelkkä tomaattimurskan värikin on heleydessään aivan toista kuin muutamat halpisversiot. Päälle kasasin palvikinkkua, salamia, paprikaa, herkkusieniä, sipulia ja ananasta... Noh, kerrankos sitä pizzalla herkuttelee ja kun sen tekee, niin tekee sitten kunnolla :)

Olin jostain lukenut, että pizza kannattaa paistaa esikuumennetun uunipellin päällä. Niinpä tyrkkäsin pellin ensin kylmään uuniin ja vasta sitten napsautin lämmön 225 asteeseen. Ja homma tosiaan toimi - pullistuneita reunapaloja lukuunottamatta pohjasta tuli ohut ja rapea. Ainoa hankaluus oli siinä vaiheessa, kun tuhti pizza leivinpapereineen piti vetää tulikuumalle pellille. Siinä puuhassa olisi ollut toinenkin käsipari tarpeen.

Kalorimäärää voi vain arvailla

Päivän jälkiruoka onkin huomattavasti kevyempää sorttia: kuohuviininjämistä hyytelösokerin kanssa kiehautettu hyytelö, johon on upotettu pakastimesta löytyneet viimeiset vadelmat sekä muutama uuden sadon mansikka.

Kyllä näillä eväillä kelpaa kesälauantaita viettää. Ja sunnuntaitakin, eipä tuo pellillinen ihan yhdellä istumalla lopu ;)

Once in the lifetime

Haaveita kannattaa vaalia, sillä niillä on joskus tapana myös toteutua. Upea Andorran vaellusmatka jätti lähtemättömät muistijäljet, joihin on ihana myöhemmin palata syystuulen tuivertaessa ja rännän vihmoessa vaakatasossa. Lämpöä oli patikointiin melkein liikaakin (24-34 astetta) mutta onneksi joka päivälle osui vähintäänkin yksi järvi (lampi), jossa saattoi käydä virkistäytymässä. Askeleita seitsemässä päivässä kertyi kaikkiaan noin 147.000 ja korkeuseroa rankimpana päivänä noin 800 metriä.

Matka oli toki kaikkinensakin ikimuistoinen mutta siihen sisältyi yksi täydellinen "once in the lifetime" -hetki, kun reilun kahden tunnin otsalampuilla valaistun kiipeämisen jälkeen näimme auringonnousun Pic del Casamanyan huipulta 2740 metrin korkeudessa.

Kuohuviinin nauttiminen klo 06.20 kruunasi tuon lumoavan näyn, jolle valokuva ei harmillisesti tee täyttä oikeutta.

Elämys oli myös pulahtaa reilun parin kilometrin korkeudessa olevaan vuoristojärveen, jonka yksi laita oli vielä täysin lumen peittämä. Vesi oli tosiaankin hyvin virkistävää ja saatoin pysytellä siellä juuri kuvaushetken verran...

Vaikka matka oli huikea, oli ihanaa palata kotiinkin. Plantaasi oli melkoisesti villiintynyt viikon aikana mutta oli myös ilo tutkailla härkäpapujen ja mustajuurten kasvupyrähdystä. Palmukaalit sen sijaan olivat harmittavasti edelleen kovin pieniä ja kaiken lisäksi reikäisiä. Ensi kesälle on hankittava palmukaaleille (lehtikaaleille) kunnon harsosuojaus, jotta itsellekin jäisi jotain syötävää. Onneksi olin istuttanut yhden taimen ruukkuun, joten saan sentään edes maistiaiset. Ja omat ämpäriperunat olivat somia ja sileitä kuin vedenhiomat rantakivet :)

Proosalliseksi lopuksi: muu maa mustikka, oman maan peruna.

Helsinki-päivän herkut gluteenittomina

Helsinki-päivän ja Illallinen Helsingin taivaan alla -tapahtuman kunniaksi kehittelin gluteenittomien pähkinä-mustikkamuffinien ohjeen. Osansa kehittelyssä oli silläkin, että pakastimesta löytyi vielä viimekesäisiä mustikoita ja kuivakaapista pussillinen hasselpähkinäjauhetta.

PÄHKINÄ-MUSTIKKAMUFFINIT, 12 kpl

125 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl hasselpähkinäjauhetta
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1,5 dl (pakaste)mustikoita
raesokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kääntele varoen viimeiseksi joukkoon mustikat. Lusikoi taikina muffinivuokiin, ripottele päälle raesokeria ja paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Viimeiseksi taikinaan käännellään mustikat

Pähkinät tuovat ihanan tuoksun ja mehevyyden

Muffinit pääsivät siis illalliskattaukseen sitruunapavuilla ja paahdetuilla pinjansiemenillä höystetyn broilerisalaatin ja kuohuviinin kera. Vuosi sitten sää oli vähemmän suosiollinen, tänä vuonna sateenvarjolle ei onneksi ollut käyttöä. Syöminen ja sateenvarjon pitely eivät nimittäin olleet ihan helppo homma mutta tunnelma oli silti loistava.

 

 

Broilerisalaattia balsamicosiirapilla (kuten pöytäliinasta ja pullosta näkee, Hartwall sponsoroi)

Tänä vuonna ei tarvittu sateenvarjoa

Paikka auringossa

Auringolla on merkillinen vaikutus - se pisti jopa siivoamaan jääkaapin. Olin jo erinäisiä viikkoja harkinnut jääkaapin kimppuun käymistä mutta aina se vain jäi muun tekemisen jalkoihin. Tänään ryhdistäydyin ja jo ennen aamukymmentä homma oli hoidettu. Siispä palkinnoksi ulos aurinkoon!

Tunnin reippaan lenkin jälkeen tartuin vielä haravaan. Syksyllähän raavin pois vain päällimmäiset vaahteranlehdet, loput saivat jäädä nurmikkoa ravitsemaan. Talvi oli tehnyt tehtävänsä, lehtiä oli näkösällä paljon vähemmän kuin niitä maahan aikanaan jätin.  Pihatanner on vielä kivikova mutta aurinko lämmitti jo mukavasti haravanvarressa olijaa. Hieno sää innoitti korkkaamaan myös terassikauden.

Tästä on hyvä jatkaa, kohta tarkenee jo ilman lampaankarvavällyjä. Ehkäpä iltalukemiseksi voisi pikkuhiljaa harkita puutarhakirjoja.

Luovuttajako?

Kyllä, luovuttaja vaan ei luuseri. Hiukan nolona tosin tunnustan, että aloitin urani verenluovuttajana vasta viime syksynä, joten tänään oli toinen luovutuskertani. Kun niin vähällä vaivalla voi tehdä niin paljon hyvää, niin en tosiaan käsitä miksen ryhdistäytynyt aiemmin! Elinluovutuskortin olen toki allekirjoittanut jo vuosia sitten ja suosittelen sitä verenluovutuksen ohella muillekin. On etuoikeus voida auttaa ja koskaan ei voi tietää milloin on itse avuntarvitsijana.

Tänään kävi samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla eli molemmat kädet jouduttiin piikittämään, kun ensin vasemmasta kädestä suoni karkasi neulan alta ja annoin luvan siirtyä oikeaan.

Olo on vähän kuin sairaalasta karanneella...





Tänään oli tarkoitus mennä myös Hakasalmen huvilan Musiikkia! -näyttelyn avajaisiin mutta tuplapiikitykseen kuluneen ajan takia olisin myöhästynyt avajaisseremonioista, joten siirsin koko käynnin suosiolla johonkin toiseen kertaan. Onpahan jotain mukavaa odotettavissa tuonnempana. Sitäpaitsi avajaisissa tarjottava kuohuviini - niin lempijuomani kuin onkin - ei ehkä olisi ollut paras mahdollinen nesteyttäjä juuri tähän hetkeen.