tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevättä odotellessa

Poden edelleen kättäni, joten kirjapinot seuraavat toistaan. Eilen haetussa pinossa on mm. Reidar Palmgrenin Tunneli, Erland Loen Tosiasioita Suomesta, Katarina Eskolan Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin (Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920), Kajsa Ingemarssonin Vettä vain, Laura Honkasalon Eropaperit sekä Avainnovelleja 1900-luvulta. Varsin monipuolinen kattaus, siis. Luultavasti ennen pyhiä täytyy käydä kirjastossa vielä kertaalleen, jotta lukemista varmasti riittää maanantai-iltaan asti.

Pahinta viherpeukalouteen liittyvää tuskaa voin yrittää helpottaa "pienellä puutarharaamatullani", Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa, jonka ensin löysin kirjastosta viime keväänä ja sittemmin ostin omaksi. Taimimultaa olen jo hankkinut ja itse asiassa KodinKukat on lähettänyt tilaamani taimet jo matkaan. Huomenna on siis tiedossa postireissu - ja mielenkiintoinen sellainen, sillä en yhtään muista mitä tulin mansikantaimien lisäksi tilanneeksi.


Tänä vuonna kohopenkkiin löytävät tiensä ainakin kuvan lehtikaali, pavut sekä vuonankaali. Ennestään löytyi mustajuuren, retiisin ja kesäkurpitsan siemeniä ja punasipulia täytyy ehdottomasti laittaa. Sekä perinteiset ämpäriperunat - viljelykierron takia olen siirtynyt perunoissani ämpäri-istutukseen. Kolmesta neljästä ämpäristä saan hyvät maistiaiset uusista perunoista ja ämpärissä ne ehtivät jo juhannukseksi.


Ja voisiko uskoa, että ylemmän kuvan olen napannut keittiöni ikkunasta parisen viikkoa sitten ja narsissit kuvasin tänään... Ehkäpä puutarhakirjaan oikein tarmokkaasti uppoutumalla lumikin sulaisi nopeammin; sitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti