sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivänä selvästi kevättä ilmassa!

Naistenpäivä on erinomainen päivä. Silloin voi vaikka perustaa blogin, joka on jo kauan ollut haaveissa.

Ja vaikkei Naistenpäivän sää aurinkoinen olekaan, niin selvästi on kevättä ilmassa - en edes muista milloin viimeksi olisi tähän aikaan vuodesta ollut näin vähän lunta! Tältä näyttää maisema tänään keittiöni ikkunasta katsottuna. Aika karua vielä mutta selvä lupaus keväästä, eikö totta ;)



Orastavan kevään innoittamana päätin puoliltapäivin ilahduttaa itseäni amerikkalaisilla pannukakuilla. Ja kyllä kannatti - tästä herkusta taitaa tulla vakituinen brunssi/lounasseuralainen ainakin tärkeimpinä hetkinä; ihan joka viikonloppu en ehkä tule moista hiilarihuttua paistaneeksi mutta silloin tällöin näillä voi ehdottomasti herkutella. 

Reseptin muokkasin parista eri lähteestä, joten se on siis tällaisenaan ihan omani. Spelttijauhoja olisin mieluusti käyttänyt koko parin desin määrän mutta kun paketin pohjalla oli vain desi, niin piti lisätä tavallisia jauhoja toinen.

Amerikkalaiset pannukakut:
1 kananmuna
2 dl maitoa
1 dl spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl voisulaa
paistamiseen voita

Vatkaa kananmuna ja maito sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeksi voisula. Anna turvota hetken aikaa. Paista mieluiten blinipannulla paksuhkoja pannukakkuja, joita tästä taikinamäärästä tulee 5-6 kpl.



Vähensin monissa muissa resepteissä ollutta sokerimäärää, sillä halusin maistella pannukakkujani ensin ilmakuivatun kinkun kanssa ja vasta jälkiruoaksi vaahterasiirapilla silattuina. Ja kyllä, molemmat sopivat erinomaisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti