maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lenkillä lentokentällä

Täydellinen sää ulkoiluun! Kun ei ollut Hesariakaan luettavana, lähdin puoli kymmeneltä reippaalle kävelylle kiertämään Malmin lentokenttää. Vaikka ilmailuharrastus on kallista ja vain harvojen herkkua, soisin silti Malmin kentän toiminnan säilyvän ennallaan - onhan kenttä ennen kaikkea myös koulutus- ja viranomaiskäytössä. En sitä paitsi jaksa uskoa, että suomaastoa paaluttamalla saataisiin rakennetuksi kohtuuhintaisia asuntoja; eiköhän kovapohjaisempiakin alueita löytyisi, jos vain tahtoa niiden löytymiseen olisi riittävästi. Ja toki on oma lehmä ojassa sen verran, että pelkään asuinalueeni loppujenkin palveluiden katoavan ja suorien liikenneyhteyksien keskustaan huonontuvan entisestään, mikäli lentokentälle tulee 20.000 uutta asukasta. Eivätköhän kirjastot, terveysasemat & muut palvelut keskity sitten sinne ja todennäköisesti pikaraitiotie (tai mitä kulkuyhteyksiä sinne nyt onkaan suunniteltu) päättyy tasan tarkkaan kentän alueelle, jolloin se ei hyödyttäisi koillisen muita asukkaita juuri lainkaan.

Täytyy siis yrittää nauttia kenttää kiertävästä hienosta ulkoilureitistä niin kauan kuin se vielä on mahdollista. Kävelen varsin "vetävänpituisella" askeleella ja kentän ympäri ovelta ovelle matkaa kertyi hiukan yli yhdeksän kilometriä. Tänään se taittui alle puolentoista tunnin.
Kuntoa kohottava askelmäärä (10.000) tuli täyteen jo ennen yhtätoista, joten kaikki sen päälle tuleva on pelkkää plussaa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti