maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kilpajuoksua

Tänään ruohonleikkuu oli sananmukaisesti kilpajuoksua ukkossateen kanssa. Viimeisten metrien aikana taivas valutti jo muutaman pisaran ja juuri tällä hetkellä sataa, jyrisee ja salamoi ihan kunnolla.

Aamulla ehdin paistaa raparperipiirakan ja tekaista pienen kiisselin, kun innoissani keräsin varsia yli piirakan tarpeen. Innoittajana piirakalle toimi Prinsessanoppi vaikken ohjetta sellaisenaan noudattanutkaan. Kondensoitu maito on mitä mainioin säilyke ja sitä pitää muistaa ostaa lisää.



Piirakka oli tällä kertaa ns. tilaustyö (äidilleni ja hänen vierailleen) mutta koska resepti oli itselleni uusi, halusin leipurina sitä maistaa - siksi tein kaksi pikkuruista maistiaisvuokaa ihan vain itselleni.





Kiisseliin käytin intiaanisokeria ja karistin mukaan vielä viimekesäisen hillosokeripussin pohjankin. Perunajauhopaketin kyljessä olevalla kiisseliohjeella pärjää hyvin käytti raaka-aineena mitä marjoja tai hedelmiä tahansa. Kermaloraus vain pinnalle ja päivän jälkiruokapulma on ratkaistu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti