tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hankala, hankalampi, essee

Tässä sitä nyt ollaan, keskellä kirjapinoja esseen kimpussa. Pari tuntia jaksoin pakertaa yhtäjaksoisesti mutta kuten huomaat, toisarvoinen puuha alkaa pahasti vallata alaa...

Altti Kuusamon Kuvien edessä on edelleen hankalaakin hankalampi ja esseen osion "Näkeminen ja tietäminen, kuva ja sana" olenkin saanut hahmoteltua vasta ranskalaisin viivoin. Hyvä alku kuitenkin :) "Uutiskuva" Merja Salon mukaan on sen sijaan jo lähes valmiina ja parhaillaan on työn alla "kuvareportaasi" ja ehkä saan kasaan vielä "kuvituskuvankin". Leena Sarasteen "Kuvajournalismin historia" jää suosiolla toiseen kertaan ellen innostu valvomaan aamupuoleen yötä. Mutta kyllähän tämä vähän siltä vaikuttaa, että kun kerran pikkusormen on antanut, niin menee koko käsi. Ajattelinhan aluksi, että Visuaalisen viestinnän kurssi on vain pelkkää mielenkiintoista ajanvietettä mutta kuinka ollakaan, hyväksytyn opintosuorituksen ja todistuksen saaminen on alkanut painaa vaakakupissa aina vain enemmän. Olisihan se mukavaa saada tähän ikään joku korkea-asteenkin opintosuoritus, kun muuten opinnot ovat jääneet lukion jälkeiseen toiseen asteeseen ja työn kautta tulleeseen osaamiseen näitä jälkimmäisiä mitenkään väheksymättä.

Ja mistäs sen tietää kuinka paljon opiskelusta vielä innostun, kun vuosikymmenten tauon jälkeen alkuun olen päässyt :)
Viittä opintopistettä ja hyväksyttyä suoritusta hakemassa







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti