Villisiankinkkua & amerikkalaisia pannukakkuja

Eilinen aamiaiskurssi oli inspiroiva vaikka täytyy myöntää, että congee, pinaatilla ja chilikastikkeella höystetty riisipuuro tai Lähi-idästä kotoisin oleva shaksuka, tomaattiliemessä kypsennetyt kananmunat, eivät oikein iskeneet omaan makuhermooni. Jälkimmäistä voisin kyllä syödä joskus iltapalaksi hyvän leivän kera mutta ei se oikein aamulla maistu. Amerikkalaisissa pannukakuissa aamutuimaan ei sen sijaan edelleenkään ollut mitään vikaa, croissanteista tai churroista puhumattakaan.

Sunnuntain kunniaksi päätin paistaa pannukakkuja myös tänään vaikka niitä jo eilenkin nautin. Perjantain blinikutsuilta oli jäänyt yli vajaa purkillinen kermaviiliä ja muutama viipale savustettua villisiankinkkua, joten muokkasin hiukan aiempaa pannukakkuohjettani korvaamalla suurimman osan maidosta kermaviilillä ja ripauttamalla osaan taikinaa jauhettua kardemummaa.  Ensimmäiset neljä pannukakkua paistoin maustamattomasta taikinasta villisikakinkun kaveriksi mutta kaksi viimeistä saivat kardemummasilauksen. Vaahterasiirapin kera tarjottuina kardemummapannukakut olivat täydellinen päätös sunnuntailounaalle.

Jonottaminen kannattaa aina

Ilokseni olen todennut, että jonottaminen kannattaa aina! Parisen viikkoa sitten pääsin jonosta työväenopiston ihastuttaville aamiais- ja brunssikursseille, ja eilen lykästi niin, että sain peruutuspaikan tänään alkavalle TSL:n Wordpress-kurssille.

Vegaaniksi en ole ryhtymässä mutta haluan tietää vegaaniruokavaliosta enemmän ja mikäpä sen mukavampi tapa kuin valmistaa brunssiherkut itse ja sitten nauttia ne hyvässä seurassa. Ehkäpä saan jonkun vinkin, jolla lähestulkoon inhokkini tofu alkaisi herättää minussa myönteisempiä tuntemuksia. Ja uusia aamiaisideoita varsinkin hitaisiin sunnuntaiaamuihin odotan myös innolla. Pataleipä on jo päässyt moneen aamuun mukaan, joka kerta erilaisilla jauhoilla. Kunhan ehdin, niin testaan sen myös gluteenittomana.

Wordpress-kurssista olen erityisen innoissani. Kun koskaan ei tiedä mitä "isona tekee", niin on hyvä päästä sisälle maailmanlaajuisen julkaisujärjestelmänkin saloihin. Ties vaikka ne viestintähommat vielä urkenee, kun aikansa alaa opiskelee. Ja tänään alkava kurssi oli kevään kursseista ainoa, joka sopi melko lailla täyteen tupattuun kalenteriini, joten peruutuspaikan saaminen oli tosiaankin lähes lottovoittoon verrattavissa.

Migreeniä ja muffineita

Päivän ohjelmani meni harmillisesti pipariksi ikävän migreenin takia. Onnekseni olin käynyt ruokaostoksilla jo eilen ja "vain" torppani siivouksen olin ajatellut tälle päivälle mutta väliinhän se siivous sitten jäi. Jo heti herättyä särki päätä, mutta en vielä siinä vaiheessa tajunnut sen olevan migreeniä vaan otin ihan normaalin päänsärkylääkkeen. Kolmen vartin kuluttua särky sen kun yltyi ja kun kuvioihin tuli todella epämiellyttävä kuvotus, ei auttanut kuin ottaa myös migreenilääke ja paeta takaisin pimeään ja viileään makuuhuoneeseen.

Kolmen tunnin makoilun jälkeen alkoi vihdoin hellittää ja uskalsin ajatella nousemista. Äkkinäisiä liikkeitä en edelleenkään voinut tehdä vaan kovin varoen piti hiipiä rappuset alakertaan ja ryhtyä kahvinkeittoon.

Kahvin jälkeen oli parempi olo ja mieli teki jotain herkkuakin kaiken kärsimyksen jälkeen. Niinpä tein pienen lenkin ulkona liukastellen ja kipaisin lähikaupasta levyn valkosuklaata - mielessäni siinteli kirpeänmakea leivonnainen puolukoista ja valkosuklaasta. Tallensin gluteenittomien puolukkamuffinien ohjeen Kotikokkien nettisivuille muidenkin iloksi.

Valkosuklaa pehmentää puolukan kirpeyttä

Nyt liedellä porisee kreikkalaistyylinen lihapata Stifado ja ihanien tuoksujen (valkosipuli, kaneli, laakerinlehti ja neilikka) siivittämänä taidan ryhtyä unelmoimaan tulevista matkoista. Niistä ei tosin ole vielä tietoakaan mutta ainahan voi haaveilla...

Pataleipä, ehkä helpoin leipä ikinä

Pataleipäohjeita on netti pullollaan mutta kun se kerran on niin hyvää, niin hämmennänpä soppaan vielä omankin ohjeeni. Ohjeeni on yhdistelmä kaikesta lukemastani ja serkulta saadusta vihjeestä käyttää leivinpaperia. Suhtauduin nimittäin kovin skeptisesti siihen irtoaako leipä tosiaan padasta ihan noin vain (voi olla, että irtoaa, en ole testannut) mutta leivinpaperin kanssa ei ainakaan ole mitään ongelmaa. Ja ainesten suhteet on todella helppo muistaa - vettä puolet jauhojen määrästä.

PATALEIPÄ

4 dl vettä
2,5 tl suolaa
8 dl jauhoja
1 tl kuivahiivaa

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpoiseksi (42-asteiseksi) ja anna suolan liueta nesteeseen. Sekoita jauhot ja kuivahiiva ja hämmennä ne veden joukkoon puuhaarukalla. Ei tarvitse vaivata, riittää, kun ainekset menevät sekaisin. Taikina jää melko löysäksi, siitä ei kannata huolestua. Itse vaihtelen jauhoja sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Yleensä n. 5 dl vehnäjauhoja ja loput 3 dl sitten muita kaapin sisällön mukaan; tämän aamuisessa oli 1 dl tattarijauhoja ja 2 dl neljänviljanhiutaleita.

Peitä taikinakulho kannella tai kelmulla (ei ihan umpitiiviisti) ja jätä lepäämään 8-12 tunniksi huoneenlämpöön. Eli kun teet taikinan illalla, saat aamulla rapeakuorista lämmintä leipää. Tai päinvastoin, tee taikina aamulla, niin saat lämpimän leivän iltapalalle.

Aamulla (tai illalla) laita 2-3 litran vetoinen, mielellään kannellinen pata kylmään uuniin ja kytke uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Uunin kuumetessa kumoa kohonnut taikina keskelle leivinpaperiarkkia ja nostele tarvittaessa taikinan reunoja keskemmälle, mikäli taikina leviää kovin laajalle. Halutessasi ripottele hiukan jauhoja taikinakasan päälle ja vedä siihen terävällä veitsellä pari viiltoa.

Kun uuni patoineen (ja kansineen) on kuumentunut, ota tulikuuma pata varoen uunista ja nosta leipätaikina leivinpapereineen pataan. Jos padassa on kansi, laita kansi padan päälle ja nosta koko komeus uuniin. Paistoaika kannen kanssa ensin 30 minuuttia, sitten kansi pois ja pata leipineen saa paistua uunissa vielä 15 minuuttia. Kuoresta tulee kyllä rapea vaikka paistaisi koko paistoajan ilman kanttakin mutta kun omassa padassani on riittävää kuumuutta kestävä kansi, niin leipä on aluksi saanut olla kannen alla.

Kun koko 45 minuuttia on kulunut, ota pata pois uunista ja nosta leipä leivinpaperin kulmista jäähtymään ritilälle. Älä peitä millään, niin kuori pysyy rapeana. Sitten tuskallinen odotus ihanien tuoksujen keskellä, kunnes leipä on sen verran jäähtynyt, että sitä voi leikata. Ja kyllä, maku on taivaallinen!

Tämän helpommaksi leivän teko ei enää voi tulla. Taikinaa ei tarvitse vaivata kulhossa eikä leivinpöydällä eikä pataakaan tarvitse tiskata leivinpaperia käytettäessä. Oma patani on legendaarinen Sarpanevan punainen emaloitu valurautapata.

Suolan määrää voi toki halutessaan vähentää. Nykyisin ei taida varsinaisia teelusikoita enää ollakaan, kahvilusikkahan on paljon pienempi kuin entisajan teelusikka, ja suolan mittasin siis pienehköllä kahvilusikalla.

Savuporokiusaus

Vaikka paukkupakkaset alkavatkin tällä erää olla ohi, on silti kiva tehdä jotain uuniruokaa. Savupororouhe on oiva aines niin piirakoihin kuin kiusauksiin ja tänään siitä muhii uunissa jälkimmäinen. Jotta saisin mukaan hiukan terveellisyysnäkökohtaa, käytin perunoiden lisäksi vähän porkkanaa ja palsternakkaa, ja nesteeksi sekä ruoka- että kuohukermaa. Savuporokiusauksen ohjeeni tallennan Kotikokin nettisivuille. Suolakurkkuja en taida uskaltaa kiusauksen kanssa syödä tai muuten on huomisen silmäpussit taattu. Kaveriksi pääsevät miniluumutomaatit, jotka harmikseni eivät sinällään maistuneet oikein miltään mutta antavathan ne väriä siinä kiusauksen kyljessä.

Kiusaus on nyt ollut uunissa toista tuntia ja tuoksu alkaa olla sietämättömän hyvä.

Vielä vartti pitäisi malttaa odottaa...

Jälkiruoaksi pitänee kaivella pakastimesta pelkkiä marjoja, ettei mene kermalla (ja rasvalla) herkuttelu aivan överiksi.

Loppuilta taitaa kulua sohvan uumenissa markkinontiviestinnän kirjojen parissa. Huomenna on sitten taas ulkoilun vuoro; lumitöihin taitaa ainakin päästä ja mikäs sen parempaa hyötyliikuntaa!

Nolon hyvä

Miksi ihmeessä kehujen vastaanottaminen on niin vaikeaa? Sain työnhakua varten henkilökohtaisen suosittelukirjeen ja sen lukeminen suorastaan punastuttaa - olenko oikeasti niin hyvä kuin suosittelija antaa ymmärtää? Toisaalta, miksen olisi! Ja tuskinpa suosittelija omaa arvovaltaansa ja asiantuntemustansa asettaisi vaakalaudalle minun takiani, joten eiköhän hän sanojensa takana seiso, jos joku potentiaalinen työnantaja häneen ottaa yhteyttä.

Kaiken nolostelun jälkeen kirjeestä jäi kyllä tosi kiva fiilis. Ja ennen kaikkea usko itseeni: tekstintekeminen on se asia, jossa oikeasti olen hyvä. Luvut ja numerot tällä erää hiiteen, nyt annan tilaa kirjaimille ja sanoille!

Kirjastosta varasin jo lisää opiskeltavaa aiheeseen liittyen. Vaikka olenkin jo hyvä, aina on varaa parantaa. Ja kuka se mahtoikaan sanoa, että tullakseen hyväksi kirjoittajaksi, on ensin oltava hyvä lukija. Onnekseni olen lukenut aina!

Sisälläni asuu mainosmies...

Vaikka teinkin pitkän työuran taloushallinnon ja numeroiden parissa, niin kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Luovuuttani sain toki työaikana toteuttaa henkilöstölehden jutunteossa mutta yllättäen olen vallan innostunut nimenomaan mainoshenkisista teksteistä.

Syksyn mainoskirjoittamisen kurssi Haaga-Helian avoimessa ammattikorkeakoulussa olikin kuin tehty minulle! Kahdeksassa viikossa sain rautaisannoksen copywriter-tietoutta ja tulevaisuuden urasuunnitelmat uuden suunnan. Ei enää taloutta vaan tekstejä, kiitos! Suureksi ilokseni harjoitustyöportfolioni arvioitiin kurssin parhaaksi, joten sekin antaa uutta pontta alanvaihtoon.

Innostuin mainostekstien kirjoittamisesta niin, että teen pienen nurkanvaltauksen myös markkinointiviestinnän strategisempaan puoleen, kun sellainenkin kurssi Haaga-Heliasta löytyy.

Vielä kun jaksaisi paneutua Instagramiin ja Twitteriin, niin pääsisi peremmälle pyhään digimaailmaan. Twitter-tili on kyllä jo luotu mutta instainnostus antaa toistaiseksi odotella itseään...