Kenkälaatikollinen aarteita

Kuluneella viikolla oli niin upean aurinkoisia kevätpäiviä, että istutuspuuhat tulivat ihan väkisinkin mieleen. No, nyt on taas kovin harmaa ja pilvinen sää (ja luntakin vielä liialti) mutta suunnitteluahan ei mikään estä.

Tapaan heittää siemenpussit talteen sopivankokoiseen kenkälaatikkoon, joka majailee keittiön laatikoston päällä. Osa aarteista on harmillisesti jo elämänsä ehtoopuolella mutta ainahan sitä voi silti yrittää - kasvuvoima on toisinaan ihan uskomaton. Ja eihän siinä menetä kuin muutaman (vanhentuneen) siemenen ja hiukkasen aikaa, jolleivät kaikki idäkään.

Seuraavaksi pitäisi varmaan laatia tämän kauden viljelysuunnitelma. Jo olemassaolevien siementen kirjo on laajahko:
ruohosipuli
taitepapu
mustakaali
mustajuuri
baby leaf-salaatti
kyssäkaali
punajuuri
vuonankaali
kesäkurpitsa
chili
japanilainen maustevihannessekoitus
ruukkupapu
punalehtinen basilika
krassi

ja arvata saattaa, että mieli tekee laittaa myös perunaa, retiisejä, tilliä, punasipulia...

Seuraavalla kauppareissulla pitää ostaa pari pussia kylvömultaa ja jokunen turve- tms. ruukku, jotta pääsee tositoimiin. Hiukan myöhemmin on sitten lavakaulusten ja puutarhamullan vuoro - naapuritontilta kaadettiin jokunen viikko sitten valtava koivu, joka varjosti pihaani aika lailla. Innolla odotan kuinka paljon enemmän aurinko tulevana suvena pihalleni paistaa!

Kirjastosta eilen lainattujen Kurt Nuotion, Donna Leonin, Sami Parkkisen ja Selja Ahavan kirjojen kanssa kilpailevat "puutarharaamattuni", jotka valtaavat sijaa niin sohva- kuin yöpöydältäkin.

Ihan kohta täytyy ryhtyä tutkailemaan kuun vaiheita - vaikka kuupäiväkirjani onkin viimevuotinen, niin enköhän saa siitä silti riittävästi osviittaa tällekin vuodelle. Ja ainahan voin tarkistaa asian mainiosta Eilistä & Paistoa -blogista, jossa Johanna pitää lukijansa ajan tasalla otollisista kylvöpäivistä :)

Sitruunaiset ruusukaalit

No nyt kuulkaa löytyi pirteä lisäke ihan mille tahansa ruoalle! Olen muutoinkin ruusukaalin ystävä ja sitruunaa suorastaan rakastan, joten ei ihme, että Me Naiset -lehdessä ollut ohje vei sydämeni. Kotona ei tosin juuri siihen hätään ollut sen enempää parsakaalia kuin lehtipersiljaakaan mutta ilman niitäkin ruoasta tuli aivan erinomaista. Lehden muutkin kasvisruoat vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten epäilemättä testaan nekin jossain vaiheessa.

Ilokseni löysin myös sesonkiruokaan keskittyvän Rouva Kasvis-blogin ja koska olen palsternakankin ystävä, pääsevät täytetyt palsternakatkin aivan varmasti ruokalistalleni. Sekasyöjänä saatan ruskistaa täytteeseen pekonikuutioita, jolloin rinnalle ei tarvita muuta tuhdimpaa lisäkettä, vaan palsternakat saavat olla ihan pääruokana.

Täytyykin ryhtyä laatimaan loppuviikon ostoslistaa erityisellä hartaudella, jotta saan tehtyä jotain aivan uudenlaista herkkua mutta myös väljennettyä täydehköä pakastintani. Listaa laatiessani taidan maistella verigreippiä ihan sellaisenaan; niitä nimittäin tarttui kaupasta mukaan tänäänkin. 99 senttiä kilolta on aika vastustamaton hinta.

Hunajainen aamunaloitus

Hunajalla silattu verigreippi on uusin aamiaisihastukseni ja mikä parasta, myös sesonkiruokaa. Puolitan verigreipin illalla, laitan puolikkaat sopiviin kulhoihin, liruttelen päälle 1-2 teelusikallisen verran juoksevaa hunajaa ja jätän kelmulla peitettynä yöksi jääkaappiin. Aamusella pistelen sitten hunajaisenkirpeän herkun hyvällä ruokahalulla suihini. Ei voi kuin suositella!

Tänään on myös gluteenittomien leivonnaisten päivä. Karpalokaurakeksit ja luumukreemikääretorttu ovat kumpikin nopeita valmistaa ja kunhan ehdin, tallennan kyllä kääretortun ohjeen Kotikokin sivuille. Karpalokaurakeksit bongasin alunperin Kattimatikaisen kokkailuista, vaihdoin vain vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja kaurahiutaleina käytin Provenan Jumbo Oatsia.  Nyt juuri en malta keskittyä reseptinkirjoittamiseen, kun pannukahvi odottelee myssyn alla...

Karpalokaurakekseillä talttuu makeannälkä nopeasti

Perunajauhoilla saa kuohkean kääretorttupohjan

Ehtimistä rajoittaa tosin sekin seikka, että eilisen kirjastoreissun jäljiltä pinossa odottavat lukemistaan

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä
Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Ja kuten hyvin tiedetään, lukemiseen on helppo uppoutua ja jättää kaikki muu sikseen...

Villisiankinkkua & amerikkalaisia pannukakkuja

Eilinen aamiaiskurssi oli inspiroiva vaikka täytyy myöntää, että congee, pinaatilla ja chilikastikkeella höystetty riisipuuro tai Lähi-idästä kotoisin oleva shaksuka, tomaattiliemessä kypsennetyt kananmunat, eivät oikein iskeneet omaan makuhermooni. Jälkimmäistä voisin kyllä syödä joskus iltapalaksi hyvän leivän kera mutta ei se oikein aamulla maistu. Amerikkalaisissa pannukakuissa aamutuimaan ei sen sijaan edelleenkään ollut mitään vikaa, croissanteista tai churroista puhumattakaan.

Sunnuntain kunniaksi päätin paistaa pannukakkuja myös tänään vaikka niitä jo eilenkin nautin. Perjantain blinikutsuilta oli jäänyt yli vajaa purkillinen kermaviiliä ja muutama viipale savustettua villisiankinkkua, joten muokkasin hiukan aiempaa pannukakkuohjettani korvaamalla suurimman osan maidosta kermaviilillä ja ripauttamalla osaan taikinaa jauhettua kardemummaa.  Ensimmäiset neljä pannukakkua paistoin maustamattomasta taikinasta villisikakinkun kaveriksi mutta kaksi viimeistä saivat kardemummasilauksen. Vaahterasiirapin kera tarjottuina kardemummapannukakut olivat täydellinen päätös sunnuntailounaalle.

Jonottaminen kannattaa aina

Ilokseni olen todennut, että jonottaminen kannattaa aina! Parisen viikkoa sitten pääsin jonosta työväenopiston ihastuttaville aamiais- ja brunssikursseille, ja eilen lykästi niin, että sain peruutuspaikan tänään alkavalle TSL:n Wordpress-kurssille.

Vegaaniksi en ole ryhtymässä mutta haluan tietää vegaaniruokavaliosta enemmän ja mikäpä sen mukavampi tapa kuin valmistaa brunssiherkut itse ja sitten nauttia ne hyvässä seurassa. Ehkäpä saan jonkun vinkin, jolla lähestulkoon inhokkini tofu alkaisi herättää minussa myönteisempiä tuntemuksia. Ja uusia aamiaisideoita varsinkin hitaisiin sunnuntaiaamuihin odotan myös innolla. Pataleipä on jo päässyt moneen aamuun mukaan, joka kerta erilaisilla jauhoilla. Kunhan ehdin, niin testaan sen myös gluteenittomana.

Wordpress-kurssista olen erityisen innoissani. Kun koskaan ei tiedä mitä "isona tekee", niin on hyvä päästä sisälle maailmanlaajuisen julkaisujärjestelmänkin saloihin. Ties vaikka ne viestintähommat vielä urkenee, kun aikansa alaa opiskelee. Ja tänään alkava kurssi oli kevään kursseista ainoa, joka sopi melko lailla täyteen tupattuun kalenteriini, joten peruutuspaikan saaminen oli tosiaankin lähes lottovoittoon verrattavissa.

Migreeniä ja muffineita

Päivän ohjelmani meni harmillisesti pipariksi ikävän migreenin takia. Onnekseni olin käynyt ruokaostoksilla jo eilen ja "vain" torppani siivouksen olin ajatellut tälle päivälle mutta väliinhän se siivous sitten jäi. Jo heti herättyä särki päätä, mutta en vielä siinä vaiheessa tajunnut sen olevan migreeniä vaan otin ihan normaalin päänsärkylääkkeen. Kolmen vartin kuluttua särky sen kun yltyi ja kun kuvioihin tuli todella epämiellyttävä kuvotus, ei auttanut kuin ottaa myös migreenilääke ja paeta takaisin pimeään ja viileään makuuhuoneeseen.

Kolmen tunnin makoilun jälkeen alkoi vihdoin hellittää ja uskalsin ajatella nousemista. Äkkinäisiä liikkeitä en edelleenkään voinut tehdä vaan kovin varoen piti hiipiä rappuset alakertaan ja ryhtyä kahvinkeittoon.

Kahvin jälkeen oli parempi olo ja mieli teki jotain herkkuakin kaiken kärsimyksen jälkeen. Niinpä tein pienen lenkin ulkona liukastellen ja kipaisin lähikaupasta levyn valkosuklaata - mielessäni siinteli kirpeänmakea leivonnainen puolukoista ja valkosuklaasta. Tallensin gluteenittomien puolukkamuffinien ohjeen Kotikokkien nettisivuille muidenkin iloksi.

Valkosuklaa pehmentää puolukan kirpeyttä

Nyt liedellä porisee kreikkalaistyylinen lihapata Stifado ja ihanien tuoksujen (valkosipuli, kaneli, laakerinlehti ja neilikka) siivittämänä taidan ryhtyä unelmoimaan tulevista matkoista. Niistä ei tosin ole vielä tietoakaan mutta ainahan voi haaveilla...

Pataleipä, ehkä helpoin leipä ikinä

Pataleipäohjeita on netti pullollaan mutta kun se kerran on niin hyvää, niin hämmennänpä soppaan vielä omankin ohjeeni. Ohjeeni on yhdistelmä kaikesta lukemastani ja serkulta saadusta vihjeestä käyttää leivinpaperia. Suhtauduin nimittäin kovin skeptisesti siihen irtoaako leipä tosiaan padasta ihan noin vain (voi olla, että irtoaa, en ole testannut) mutta leivinpaperin kanssa ei ainakaan ole mitään ongelmaa. Ja ainesten suhteet on todella helppo muistaa - vettä puolet jauhojen määrästä.

PATALEIPÄ

4 dl vettä
2,5 tl suolaa
8 dl jauhoja
1 tl kuivahiivaa

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpoiseksi (42-asteiseksi) ja anna suolan liueta nesteeseen. Sekoita jauhot ja kuivahiiva ja hämmennä ne veden joukkoon puuhaarukalla. Ei tarvitse vaivata, riittää, kun ainekset menevät sekaisin. Taikina jää melko löysäksi, siitä ei kannata huolestua. Itse vaihtelen jauhoja sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Yleensä n. 5 dl vehnäjauhoja ja loput 3 dl sitten muita kaapin sisällön mukaan; tämän aamuisessa oli 1 dl tattarijauhoja ja 2 dl neljänviljanhiutaleita.

Peitä taikinakulho kannella tai kelmulla (ei ihan umpitiiviisti) ja jätä lepäämään 8-12 tunniksi huoneenlämpöön. Eli kun teet taikinan illalla, saat aamulla rapeakuorista lämmintä leipää. Tai päinvastoin, tee taikina aamulla, niin saat lämpimän leivän iltapalalle.

Aamulla (tai illalla) laita 2-3 litran vetoinen, mielellään kannellinen pata kylmään uuniin ja kytke uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Uunin kuumetessa kumoa kohonnut taikina keskelle leivinpaperiarkkia ja nostele tarvittaessa taikinan reunoja keskemmälle, mikäli taikina leviää kovin laajalle. Halutessasi ripottele hiukan jauhoja taikinakasan päälle ja vedä siihen terävällä veitsellä pari viiltoa.

Kun uuni patoineen (ja kansineen) on kuumentunut, ota tulikuuma pata varoen uunista ja nosta leipätaikina leivinpapereineen pataan. Jos padassa on kansi, laita kansi padan päälle ja nosta koko komeus uuniin. Paistoaika kannen kanssa ensin 30 minuuttia, sitten kansi pois ja pata leipineen saa paistua uunissa vielä 15 minuuttia. Kuoresta tulee kyllä rapea vaikka paistaisi koko paistoajan ilman kanttakin mutta kun omassa padassani on riittävää kuumuutta kestävä kansi, niin leipä on aluksi saanut olla kannen alla.

Kun koko 45 minuuttia on kulunut, ota pata pois uunista ja nosta leipä leivinpaperin kulmista jäähtymään ritilälle. Älä peitä millään, niin kuori pysyy rapeana. Sitten tuskallinen odotus ihanien tuoksujen keskellä, kunnes leipä on sen verran jäähtynyt, että sitä voi leikata. Ja kyllä, maku on taivaallinen!

Tämän helpommaksi leivän teko ei enää voi tulla. Taikinaa ei tarvitse vaivata kulhossa eikä leivinpöydällä eikä pataakaan tarvitse tiskata leivinpaperia käytettäessä. Oma patani on legendaarinen Sarpanevan punainen emaloitu valurautapata.

Suolan määrää voi toki halutessaan vähentää. Nykyisin ei taida varsinaisia teelusikoita enää ollakaan, kahvilusikkahan on paljon pienempi kuin entisajan teelusikka, ja suolan mittasin siis pienehköllä kahvilusikalla.