maanantai 6. kesäkuuta 2016

Raparperitaivas

Tänä keväänä raparperit ovat rehottaneet ennätysmäisesti. Olen tehnyt ainakin kolme kiisseliä, puoli tusinaa piirakkaa ja pätkinyt pakasteeseenkin jo muutaman pussillisen, ja vieläkin varsia riittää.

Tänään paistoin raparperista pikapullia vanhan, hyväksikoetun ohjeen mukaan.

Pikapullat valmistuvat nimensä mukaisesti sukkelaan
Perjantaina paistoin tilaustyönä parsa-juustopiirakoita. En ollut aiemmin tutustunut Ricotta-juustoon ja sepä käyttäytyikin aivan eri tavoin kuin kuvittelin. Luulin sen sulavan muun täytteen joukkoon, mutta näinhän ei käynyt vaan juusto jäi hassuiksi kokkareiksi piirakan pinnalle. No, makuun se ei vaikuttanut mutta ulkonäkö ei ollut paras mahdollinen. Hyvin olivat piirakat kuitenkin tehneet kauppansa.

Ricottajuustolla höystettyjä parsapiirakoita aion tehdä toistekin
Nyt pitäisi lähteä lapiohommiin. Viileäkaapista löytyi pussinpohjallinen itäneitä puikuloita ja ajattelinpa sitten istuttaa ne maahan. Muistaakseni puikula on kohtalaisen myöhäinen lajike, joten satoa saan kyllä odottaa pitkälle syksyyn - mutta onneksi ämpäriperunani ovat jo oikein hyvällä mallilla ja juhannuksen herkutteluhetki taattu :)

2 kommenttia:

  1. Kiva uus ohje, tuota vois kokeilla.
    Osallistu kastehelmi arvontaan mun blogiin.
    Kivaa uutta alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin itsellesi iloista alkanutta viikkoa! Mietin pikapullia tehdessäni, että omena-aikaan täytyy testata ohjetta vaihtamalla raparperipalat pieniin omenakuutioihin. Puolukoillakin voisi onnistua.

      Poista