sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hyytelöiden aatelia - punaherukkahyytelö

Pääsin viime viikolla poimimaan osittain vielä kypsymättömiä punaherukoita, jotka ovat täydellisiä hyytelön tekemiseen. Lastasin neljän litran kattilan täyteen huuhdottuja herukkaterttuja, kaadoin pohjalle kolme desiä vettä ja keitin parikymmentä minuuttia, kunnes herukat olivat vaalenneet.  Valutin herukat varsin vanhanaikaisella - erittäin hyväksi havaitulla - tavalla sideharson ja ylösalaisin käännetyn tuolin avulla.
Tuoli, neljä kumilenkkiä ja sideharsoa - kas siinä oiva siivilä
Kirpeää mehua herui litran verran. Sekoitin mehun joukkoon kaksi pakettia hillo-marmeladisokeria, puolikkaan vaniljatangon, kuumensin hitaasti kiehuvaksi, keitin kymmenen minuuttia, kuorin vaahdon (ja vaniljatangon) pois ja kauhoin upeanpunaisen herkun kuumennettuihin purkkeihin.
Punaherukkahyytelö
Valmistin yhden satsin myös ilman vaniljatankoa. Vaniljalla maustettu hyytelö on aivan ihanaa vaikkapa jäätelön kera tai paahtoleivälle sipaistuna, perusversio taas sopii erinomaisesti liharuokien kanssa. Hillo-marmeladisokerilla tehdystä hyytelöstä tulee juuri oikeanlaista, lohkeavaa hyytelöä.

Pienen määrän makeuttamatonta mehua pakastin sellaisenaan. Siitä aion talvella tehdä vispipuuroa tai jotakin muuta herkkua, joka hetkeksi palauttaa ajatukset elokuun lämpimiin mutta jo pimeneviin iltoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti