maanantai 5. lokakuuta 2015

Gluteenittomat puolukkamuffinit

Pakastin pursuaa nyt mustikoista ja puolukoista, ja koska puolukkaa saattaa vielä tulla lisää, niin ajattelin tehdä pakkaseen puolukkapussin mentävän aukon käyttämällä sieltä aiemmin säilöttyjä pois. Siispä muffinipelti esille ja ohjetta laatimaan.

Gluteenittomat puolukkamuffinit tulivat juuri uunista, tuoksu ainakin on ihana. Reseptin perustana käytin mustikkamuffinien ohjetta mutta lisäsin kuivien aineiden sekaan 1 teelusikallisen kanelia ja ½ teelusikallista neilikkaa, sillä arvelin niiden sopivan puolukan makuun.

Gluteenittomat puolukkamuffinit
Raesokeri taittaa puolukan kirpeyttä ja rouskahtaa mukavasti

Puolukoita pääsi survoksen muodossa myös lauantaisten kaalikääryleitteni kaveriksi. Lihaliemellä, kermalla ja siirapilla valellut kääryleet sulivat suussa vaikka kermaa en käyttänytkään yhtä hövelillä kädellä kuin Mysi Lahtisen legendaarisessa ohjeessa kehotetaan. Enkä mitenkään malttanut odottaa yön yli vaan pistelin ensimmäiset kääryleet suihini kolmen tunnin paistamisen jälkeen...



Seuraavaksi täytyy etsiskellä ohjetta mustajuurikeittoon. En tosin ole vielä kurkistanut kohopenkkiini ovatko mustajuureni jo korjuukypsiä mutta ehkäpä tulevana viikonloppuna sen teen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti