keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Silmäniloa sisäänkäyntiin

Vettä vihmoi iltapäivästä muttei sentään ihan niin paljoa, kuin aluksi luvattiin; aika kauas jäätiin 30 millimetristä. Sade kyllä hiukan haittasi päivän puuhia mutta vähällä käytöllä olevalle sammaloituneelle takapihan kaistaleelle sain kuitenkin kaivettua pienen alan lehtikaalejani varten. Viikonloppuna olisi tarkoitus kunnostaa penkkiä vielä uudella mullalla ja rajata se jollain lailla sekä keksiä minne ihmeeseen sen siemenpussin oikein piilotin...

Retiisinsiemeniä tuikkasin maahan ensimmäisen satsin samoin kuin Baby Leaf-salaattisekoitusta. Toivottavasti salaattini nousee vaikka kuun vaihe onkin väärä, seuraava erä täytyy ripotella maahan parin viikon päästä yläkuun aikaan.

Silmäniloksi sisäänkäynnin pieleen ostin sinisen hortensian. Saa nähdä kauanko se pysyy sinisenä - istutin sen kyllä turpeensekaiseen multaan, muistaakseni hapan maa edesauttaa värin säilymistä.


Ja kun myyjäkin lupasi hortensian kestävän jo ulkona, ei tarvitse vahdata lämpömittaria eikä muistaa nostaa ruukkua öiksi sisään.

Viikonlopuksi on onneksi luvattu mukavaa säätä. Tarkkasilmäiset huomaavat kivetyksen saumoista puskevan rikkaruohoja, joten puuhaa piisaa istutushommien lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti