Joulutortut rahkavoitaikinasta

Rahkavoitaikina on kuulunut reseptikokoelmaani siitä lähtien, kun sitä koulun "köksäntunneilla" ensimmäistä kertaa tein. Se on helppotekoinen, helppo kaulittava ja sitä paitsi hyvän makuinen. Jos teen siitä suolaista piirakkaa, ripautan taikinaan lisäksi puoli teelusikallista suolaa mutta torttutaikinasta jätän suolan pois.

RAHKAVOITAIKINA

250 g voita
250 g vehnäjauhoja (4 ½ dl)
1 tl leivinjauhetta
250 g rahkaa (1 prk)

Kuutioi voi ja nypi käsin/sekoita puuhaarukalla joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Kääntele lopuksi joukkoon rahka mutta älä vaivaa taikinaa, ettei se sitkisty. Anna taikinan levätä 20-30 minuuttia pakastimessa, jos on kiire päästä torttujen tekoon tai jääkaapissa vähintään tunnin.


Otan käsittelyyn kerrallaan puolet taikinamäärästä ja kaulitsen sen pitkulaiseksi, noin 10x25 sentin kokoiseksi palaksi. Käännän taikinan kolminkerroin paketiksi, kaulitsen uudelleen ja toistan käännökset vielä kerran. Kääntäminen ei ole välttämätöntä mutta hiukan lehtevämpiä tortuista tulee muutaman kerran kääntämisellä. Lehtitaikinan lehtevyyteen ei kotikonstein pääse mutta eipä minun mielestäni ole tarviskaan. Lopuksi taikina kaulitaan ohueksi ja leikataan/otetaan muotilla sen muotoisia torttuja kuin halutaan. Puolikuiden reunat kannattaa ennen ummistamista sivellä kylmällä vedellä, niin ne eivät irvistele niin herkästi.  Luumuhilloa täytteeksi, voitelu kananmunalla ja 225 asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi.

Koko taikinamäärästä tulee noin 30 puolikuutorttua. Itse teen aina puolikuita, sillä haluan luumuhilloa joka haukkauksella :)

Tarjoiluvaiheessa tortut voi vielä kaunistaa tomusokerihuiskaisulla. Nämä tortut ovat jäähtymässä pakastamista varten, joten ne ovat ihan luonnontilassa. Eikä yksikään irvistänyt :)

Kuvassa lempikahvimukini, jonka kummityttöni on minulle maalannut 10 vuotta sitten

Punajuuripiparjuurikeitto

Tänään jääkaappiin kertyneistä aineksista kehkeytyi vallan ihana keitto, joka pääsee uusintaan monta kertaa. Eri asia on tosin se, tuleeko siitä kahta kertaa samanlaista, sillä en mitannut määriä... Punajuuret olivat muhineet jääkaapin uumenissa muutaman viikon ja tuorejuusto oli jäänyt keskiviikon glögikekkereistä, jolloin sitä sipaistiin tummien hapankorppujen päälle - ihana yhdistelmä sekin!

Mutta kahdelle hengelle syntyy upea alkukeitto näinkin vähistä aineksista:

3 keskikokoista punajuurta
1 keskikokoinen jauhoinen peruna
vettä
n. kolmannes kasvisliemikuutiosta
n. 75 g piparjuurituorejuustoa (vajaa rasiallinen Valio Violaa)

Kuori punajuuret (muovihanskat kädessä) ja kuutioi kattilaan. Kaada päälle vettä palojen peitoksi (n. 4 desiä). Keitä puolisen tuntia ja lisää kuorittu, pilkottu peruna sekä palanen kasvisliemikuutiosta. Keitä, kunnes punajuuret ja perunat ovat kypsyneet pehmeiksi. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää vettä, jos keitos on kovin sakeaa. Hämmennä joukkoon vajaa rasiallinen piparjuurituorejuustoa ja kuumenna keitto uudelleen samalla sekoitellen. Maistele ja lisää suolaa ja/tai vettä, mikäli tarpeen.

Olin ajatellut paahtaa keiton päälle pinjansiemeniä mutta unohdin - hyvää se oli ilmankin :) Kuvakin jäi ottamatta, kun lusikoimme keiton niin antaumuksella parempiin suihin...

Perinteet kunniaan piparinpaistossakin

Niin kauas kuin jaksan taaksepäin muistaa, on lapsuudenkodissani paistettu joulupiparit itsenäisyyspäivänä ja miksipä olisin muuttanut hyväksi havaittua perinnettä. Kuudes joulukuuta on myös minun huushollissani jo vuosikaudet ollut se päivä, jolloin joulun tuoksu valtaa koko torpan.

Taikinan suhteen on aina pientä jännitysmomenttia - onko kaulittavuus hyvä, tarttuuko taikina kiinni alustaan ja kaulimeen vai murentuuko niin, ettei kaulimisesta meinaa tulla mitään. Kaikki nämä on koettu vaikka taikinan ohje on pysynyt samana.

Tästä se alkaa

Tänä vuonna onnisti ja taikina oli todella helppoleipoinen. Tuoksu on huumaava, kun kuusi pellillistä on tullut uunista ulos.

Sydämet ja puolikuut ovat suosikkejani

Pikkupipareitakin on tulossa pellillinen. Ne ovat glögikutsuja varten, muut herkutellaan ihan milloin vaan :)

Glögikutsuja odotellessa

Antti joulun aloittaa

Soma tonttutyttö löysi paikkansa vessan ovenkahvasta

"Antti joulun aloittaa, Tuomas tupaan taluttaa, paha Paavo pois sen ajaa" - tätä sananlaskua olen noudattanut jo vuosikaudet joulukoristelun aloituksen suhteen. Valot ulos kaariporttiin olen tosin virittänyt jo pyhäinpäivänä pimeyttä karkottamaan mutta nepä eivät olekaan jouluvalot vaan kaamos- tai kausivalot :)

Olen siis jouluihminen ja tonttuja löytyy huushollistani Antinpäivästä alkaen vähän sieltä ja täältä. Toki myös sydämiä, joulupalloja, kulkusia, köynnöksiä... Ja paljon punaisia tyynyjä ja torkkuhuopia.

Takka ja tontut kuuluvat yhteen

Halkokorikin on saanut oman tonttunsa

Tämä peltinen pukki matkasi kotiini Kööpenhaminasta

Gdanskin pukki vahtii toistaiseksi vielä tyhjiä herkkuvateja

Tonttujen ohella olen viehättynyt myös lumiukoista. Niinpä niillekin on oma asetelmansa keittiön viinikaapin päällä. "Lammen jäällä" mahalaskua vetelevä kreppipaperitonttu on kymmeniä vuosia vanha, jo hiukan reissussa rähjääntynyt mutta sopii vallan mainiosti lumiukkokuvaelmaan.

Kunhan saan herkkuvadeille vielä pähkinöitä & rusinoita, pipareita ja suklaata, niin opiskelujen loppusuora saa kaivattua kannustusta. Vaikka olenkin todennut sisälläni asustavan pienen mainosmiehen, niin ei se mainonnan teko helppoa ole - kyllä se pienen lisäbuustin tarvitsee. 

Akuuttiin hätään auttavat nopsasti valmistuvat Viivin ja Wagnerin keittokirjasta kotoisin olevat Kolapikkuleivät

100 g voita

3/4 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

2 rkl siirappia

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kolapikkuleipätangot menossa uuniin

Vatkaa voi, sokeri, vaniljasokeri ja siirappi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää vaahtoon. Jaa taikina neljään tai viiteen osaan ja pyörittele ne peukalonpaksuisiksi tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperin päälle ja painele ne haarukalla pitkittäissuuntaan litteiksi ja raidallisiksi. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 14 minuuttia. Leikkaa tangot lämpiminä vinoviipaleiksi.

Valmiit kolapikkuleivät näyttävät kuvassa kalpeammilta kuin ne oikeasti ovat

Kauppakyttääjänä

Mainoskirjoittamisen kurssilla meidät jalkautettiin ruokakauppoihin tutkailemaan mitä ihmiset ostavat. Hmmm... Tuli tosiaankin "kerrostalokyttääjän" fiilis, kun syynäili minkälaiset ihmiset valikoivat ostoskoriinsa tutkittavaksi päätynyttä tuotetta.

Ei ollut ihan luonteva olo, kun luuhailin pitkät tovit hyllyn edessä ja esitin mukamas itse tutkivani tuoteselosteita, kun oikeastaan yritin silmä kovana tarkkailla minkä ikäiset,  kokoiset ja näköiset ihmiset valittua tuotetta ostivat. Samalla olisi pitänyt kirjata ylös ensivaikutelmat ja ottaa jopa valokuva profiloinnin tueksi mutta en sentään kehdannut tähdätä asiakkaita kännykälläni...

Tehtävä oli kuitenkin hauska ja sen seurauksena profiloin kolme eri asiakastyyppiä ja tein heille kohdistetut mainokset.

Kyllä minussa taitaa sittenkin asua pieni mainosmies :)

Karjalanpaisti ja juuresmuusi, juurevaa perusruokaa

Kaupassa osui silmiini 900 gramman rasia karjalanpaistilihoja ja kun tiesin kotona olevan palsternakan sekä lantun jämät ja pari porkkanaa, niin viikonlopun ruokalista oli helppo laatia: Karjalanpaistia ja juuresmuusia.

Hetkisen surffailin netissä karjalanpaistiohjeita silmäilemässä ja hämmästelin hiukan reseptien kirjoa. Omaan versiooni en käyttänyt kuin possun- ja naudanlihaa (60/40 paketin tuoteselosteen mukaan), suolaa, vettä ja sekä mauste- että mustapippureita. Pippureistakin oli kahta koulukuntaa - toisen mukaan perinteinen pippuri on juuri maustepippuri, kun taas toinen koulukunta suosi mustapippuria. Minä pistin riidan puoliksi ja käytin kumpaakin.

Lykkäsin uunivuokani ensin 225 asteeseen pariksikymmeneksi minuutiksi ja alensin lämmön sen jälkeen 150 asteeseen, jossa paisti muhi vielä kolme tuntia ja vartin; sitten oli nälkä jo niin kestämätön, että oli pakko päästä maistamaan.

Juuresmuusiani varten keitin jauhoisten perunoiden kaverina paloitellut lantun, palsternakan ja porkkanat. Survokseen lisäsin kohtalaisen lohkareen voita, suolaa ja kunnon täysmaitoa.

Ja kyllä, oli ihan mielettömän hyvää!

Annos ei ole kauneudella pilattu mutta maku oli mahtava

Veitsi oli kattauksessa täysin turha, liha oli kypsynyt niin mureaksi, että rikkoutui säikeiksi pelkällä haarukalla.

Loput maidosta päätyy huomenna pullataikinaan. Korvapuustihimo on kasvanut niin suureksi, että jotain sen eteen on tehtävä. Ehkäpä paistan myös mustikkapiirakan ja muistelen samalla mennyttä kesää...

Tarhurin tilinpäätös

Kulunut kesä oli säiden suhteen varsin erikoinen ja sen kyllä huomasin plantaasillani. Yleensä aina niin varmat punasipulit jäivät tällä kertaa aivan olemattomiksi vaikka alkukesästä ne lykkäsivät vartta kuten pitikin. Jossain vaiheessa huomasin varsien kadonneen enkä tähän päivään mennessä ole paikallistanut syyllistä. Retiiseistä ei tullut yhtikäs mitään ja kyssäkaalit ovat jaksaneet kasvaa vain golfpallon kokoisiksi. Minttu sentään on sinnitellyt kohopenkin nurkassa.

Amppelimansikoita sain maistaakseni vain kaksi. Mansikat ryhtyivät kukkimaan kumman myöhään ja raakileita oli paljon vielä siinä vaiheessa, kun yöt alkoivat jo kylmetä pakkasen puolelle. Kannan taimet ulkovarastoon talven ajaksi ja hartaasti toivon, että ensi kesänä saisin satoa hiukan enemmän.

Uudessa, pienemmässä kohopenkissä härkäpavut onneksi kasvoivat ja näyttääpä mustajuurikin menestyneen kohtalaisesti. Pihan takanurkassa maa-artisokat ovat viihtyneet jo vuosia ja sieltä käyn vielä ennen lumentuloa kaivamassa loputkin muhkuraiset herkut.

Talven aikana täytynee tehdä viljelysuunnitelmat uusiksi, jotta tämänkesäinen satokatastrofi ei toistuisi. Jo nyt olen tuuminut, että vanha kohopenkki saanee tulevana kesänä olla papujen kasvualustana ja vanha muuripata päätynee perunoille. Varastossa on vielä pari lavakaulusta, joille on keksittävä paikka lehtikaaleja varten, sillä tämänkesäinen lehtikaalipenkki ei tosiaankaan ollut menestys. Alku näytti siinäkin hyvältä mutta harsosta huolimatta joku toinen ehti rouskutella kaalintaimet parempiin suihin...

No, aina ei voi onnistua. Ja onneksi kaupat ja torit pursuavat sesongin herkkuja! Omenatuoremehusta ja omenakuutioista syntyy nopeasti ihana kiisseli, jota kelpaa nauttia kanelikerman kanssa. Upeat maut kielellä on mukava suunnitella seuraavaa kasvukautta.

Kylmän päivän uuniruokia: yrttikuorrutettu paahtopaisti ja maa-artisokka-perunagratiini

Jokseenkin viluisa päivä tänään, joten ruoaksi valikoitui kuin itsestään jotakin uuniin menevää. Toki olin ennakoinut viikonloppua ostamalla paahtopaistin etukäteen, kun sellainen tarjouksessa sattui olemaan.

Taannoin työväenopiston Nordic diet-ruokakurssilla valmistimme yrttikuorrutettua karitsan paahtopaistia ja sen innoittamana halusin kuorruttaa myös tavallisen naudan paahtopaistin. Saas nähdä miltä maistuu, ulkonäkö on ainakin tässä vaiheessa metka ja tuoksu huumaava.

Kuorrutukseen jauhoin sauvasekoittimella puoli desilitraa oliiviöljyä, puoli teelusikallista suolaa, desilitran manteleita, neljä valkosipulinkynttä sekä muutaman oksan persiljaa, basilikaa ja timjamia. Levitin kuorrutuksen voissa ruskistetun ja suolatun & pippuroidun paistin päälle ja työnsin 125-asteiseen uuniin. Puolentoista tunnin kuluttua pitäisi paistin oleman sopivan kypsä, sisältä aavistuksen punertava.

Kypsän paistin vetäytyessä folion alla nostan uunin lämmön 225 asteeseen maa-artisokka-perunagratiinia varten. Jääkaapista löytyi muutama peruna ja maa-artisokan mukuloita kävin kaivamassa omasta puutarhasta. Kerrostelen kuoritut viipaleet vuokaan, ripautan väliin suolaa ja pippuria sekä liruttelen nesteeksi kermamaitoa.  Yritän tehdä oikein ohuita viipaleita, jotta gratiini ehtii kypsyä sen puolen tunnin aikana, jonka paisti vetäytyy.

 Pakastimeni pursuaa puolukoita, joten jälkiruoka oli helppo keksiä: punaherukkamehuun keitetty puolukkakiisseli. Makeutukseen käytin sekä tavallista sokeria että fariinisokeria, joka mukavasti pehmensi ja syvensi kiisselin makua. Suolaripauksen lisäsin myös, sillä muistan jostain lukeneeni pienen suolaripauksen vievän kiisselistä pois "veden maun".

Näillä eväillä jaksan varmasti lähteä illemmalla kuuntelemaan Oopperan kummitusta, johon onneksi tuli hankittua liput jo aikaa sitten.

Tähän loppuun vielä muisto viime viikolta - onneksi ehdin ikuistaa villiviinini ennen yöpakkasia; nyt näkymä on jo aivan lohduton.

Gluteenittomat puolukkamuffinit

Pakastin pursuaa nyt mustikoista ja puolukoista, ja koska puolukkaa saattaa vielä tulla lisää, niin ajattelin tehdä pakkaseen puolukkapussin mentävän aukon käyttämällä sieltä aiemmin säilöttyjä pois. Siispä muffinipelti esille ja ohjetta laatimaan.

Gluteenittomat puolukkamuffinit tulivat juuri uunista, tuoksu ainakin on ihana. Reseptin perustana käytin mustikkamuffinien ohjetta mutta lisäsin kuivien aineiden sekaan 1 teelusikallisen kanelia ja ½ teelusikallista neilikkaa, sillä arvelin niiden sopivan puolukan makuun.

Raesokeri taittaa puolukan kirpeyttä ja rouskahtaa mukavasti

Puolukoita pääsi survoksen muodossa myös lauantaisten kaalikääryleitteni kaveriksi. Lihaliemellä, kermalla ja siirapilla valellut kääryleet sulivat suussa vaikka kermaa en käyttänytkään yhtä hövelillä kädellä kuin Mysi Lahtisen legendaarisessa ohjeessa kehotetaan. Enkä mitenkään malttanut odottaa yön yli vaan pistelin ensimmäiset kääryleet suihini kolmen tunnin paistamisen jälkeen...

Seuraavaksi täytyy etsiskellä ohjetta mustajuurikeittoon. En tosin ole vielä kurkistanut kohopenkkiini ovatko mustajuureni jo korjuukypsiä mutta ehkäpä tulevana viikonloppuna sen teen.

Puolukkapiirakka kinuskikastikkeella

Illan saunavieraita varten piti loihtia jotain hyvää kahvin kanssa. Koska olen perso makealle, kehittelin puolukkapiirakan höystettynä paksulla kinuskikastikkeella. Piirakka on myös gluteeniton, joten se sopii monenlaiselle herkuttelijalle.

Taikinaan tuli mausteeksi ripaus kardemummaa sekä kanelia ja vaniljasokeria

Piirakka on vielä uunissa, joten mausta tai ylipäänsä onnistumisesta ei vielä voi sanoa mitään - mutta kun aineet on hyvät, niin ei kai lopputuloskaan muuta voi olla :)

Uuniin menossa

KINUSKINEN PUOLUKKAPIIRAKKA

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa

2 dl puoukoita

Kinuski
1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria

Aloita keittämällä kinuski miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Itse jouduin tällä kertaa korvaamaan fariinisokerin 0,5 dl tavallista sokeria, 0,5 dl raakaruokosokeria sekä lorauksella tummaa siirappia.

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna reippaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa.

Vuoraa tasapohjainen vuoka (halkaisijaltaan noin 23 cm) leivinpaperilla. Helpoiten se onnistuu, kun käytät leivinpaperin nopeasti vesihanan alla, puristelet kastuneen paperin ruttuun ja oiot uudelleen. Tämän jälkeen pehmeä paperi on helppo muotoilla vuokaan.

Levitä nuolijan avulla puolet taikinasta vuokaan. Valuta pinnalle pari lusikallista kinuskikastiketta ja levitä päälle loput taikinasta. Kaada puolukat taikinalle, valuta pinnalle puolet jäljellä olevasta kinuskikastikkeesta ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Uunista otettuasi valuta loput kinuskista kuuman piirakan päälle ja jätä jäähtymään.

Puolukkapiirakka toscakuorrutuksella

En mitenkään malttanut odottaa viikonloppuun asti, kun sattumalta näin tänään HS Ruoka-sivustolla puolukka-toscakakun ohjeen. Mantelilastut jouduin kipaisemaan kaupasta mutta muuten ainekset tähän helppoon kakkuun löytyivät kotoa. Ja veikkaan, että ohjeen lopussa mainittu vaniljakastike ei ole tarpeen; jäätelönokareen voisin ehkä kakkuviipaleen komistukseksi laittaa, jos sitä sattuisi olemaan.

No niin, päivitys jäi eilen kesken, kun tuli yllättäen muuta tähdellisempää tekemistä :) Mutta toscakuorrutteinen puolukkakakku oli tosiaankin mielettömän hyvää - makea toscka tasasi hyvin puolukan kirpeyttä. Tätä teen ehdottomasti toistekin, nyt kun niitä puolukoita riittää.

Yhden sortin meditaatiota

Hidas ruoanlaitto on yhden sortin meditaatiota. On ihanaa maistella, maustella ja vain katsella liedellä raukeasti pulpahtelevaa kastikepannua. Tekeillä on sienimuhennos huomista kuorrutettua kukkakaalia varten. Koska Porvoon metsät eivät tänään olleet suosiollisia sienestäjää kohtaan, pannulle valikoitui kaupasta kotimaisia viljeltyjä herkkusieniä ja makulisäksi omista kätköistä kourallinen kuivattuja suppilovahveroita. Sekaan silputtu sipuli ja valkosipulinkynsi, suolaa, valkopippuria, sokeriripaus, kermaa ja maitoa. Ja sherryntilkka, kun sitäkin sattui olemaan.

Voi olla, että joudun jo iltapalaksi maistelemaan muhennostani paahdetun ruisleivän päällä...

Ihan vailla saalista ei metsä sentään jättänyt vaan kotiintuomisina oli viiden litran sangollinen puolukoita - jotka olivat nipin napin kypsiä. Ihmeen myöhässä on puolukkasatokin tänä syksynä ollut. Hesarissa jo kuluneena viikonloppuna kehotettiin kaikkea kansaa menemään metsiin mutta veikkaanpa, että vasta ensi viikolla alkaa sato olla oikeasti kypsää. Toivottavasti pääsen apajille vielä uudelleen, sillä puolukkakiisseli ja vispipuuro tekisivät taatusti kauppansa useammankin kerran pakkasen paukkuessa nurkissa. Ja taitaisi se puolukkasurvoskin maistua kaalikääryleitten tai poronkäristyksen seurana. Eikä kinuskilla maustettu puolukkapiiraskaan liene hullumpaa, pitää vain jostain löytää ohje - tai kehitellä sellainen itse.

Aprikoosihilloa aamujen iloksi

Otsikko on hiukan harhaanjohtava, sillä hillo ei oikeastaan ole aamujeni iloksi vaan tein sen toimeksiantona ensi viikon vaellusreissuamme varten. Herkuttelemme patikointimatkoillamme varsin hyvin ja hillo pääsee juhlistamaan five o´clock tea -hetkeämme.

Haluan kuitenkin jakaa ohjeen, koska tämän hillon keittäminen ei ole sesongista kiinni vaan makeaa herkkua voi loihtia purkillisen aina, kun tekee mieli jotakin hyvää paahtoleipänsä tai croissantinsa päälle.

APRIKOOSIHILLO

1 pss kuivattuja aprikooseja (250 g)
1 appelsiini
1 dl sokeria
2-3 desiä vettä

Pilko aprikoosit saksilla kattilaan. Pese appelsiini huolellisesti kuumalla vedellä, raasta sen kuori ja purista mehu. Kaada kuoriraaste ja mehu aprikoosien päälle. Huuhdo mehupuristin vedellä (2-3 desiä), jotta saat kaikki maut talteen ja kaada vesi muiden ainesten päälle. Aprikoosien tulisi peittyä nesteeseen mutta ei uiskennella siellä ihan valtoimenaan (paitsi jos haluat löysempää hilloa). Anna turvota tunnin tai pari ja lisää sitten sokeri. Keitä miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia välillä pohjaa myöten sekoittaen. Kun aprikoosit ovat kunnolla pehmentyneet, soseuta keitos halutessasi sauvasekoittimella. Voit tässä vaiheessa vielä lisätä pienen vesitilkan, jos hillo on kovin jämäkkää. Kiehauta siinä tapauksessa keitos vielä kertaalleen. Purkita yhteen tai kahteen kuumennettuun purkkiin ja kierrä kannet tiukasti kiinni.

Cuisipron raastin on kätevä ja terävääkin terävämpi. Tässä annoksessa ei vielä ole lisättyä vettä.

Onneksi hilloa tuli pienen maistiaispurkin verran myös ihan omaan käyttööni. Viikonloppuna testaan sen croissantin kera. Väri ainakin ilahduttaa pimeänä ja sateisena aamuna :)

Valmista hilloa tuli noin 5 desiä.

Hyytelöiden aatelia - punaherukkahyytelö

Pääsin viime viikolla poimimaan osittain vielä kypsymättömiä punaherukoita, jotka ovat täydellisiä hyytelön tekemiseen. Lastasin neljän litran kattilan täyteen huuhdottuja herukkaterttuja, kaadoin pohjalle kolme desiä vettä ja keitin parikymmentä minuuttia, kunnes herukat olivat vaalenneet.  Valutin herukat varsin vanhanaikaisella - erittäin hyväksi havaitulla - tavalla sideharson ja ylösalaisin käännetyn tuolin avulla.

Tuoli, neljä kumilenkkiä ja sideharsoa - kas siinä oiva siivilä

Kirpeää mehua herui litran verran. Sekoitin mehun joukkoon kaksi pakettia hillo-marmeladisokeria, puolikkaan vaniljatangon, kuumensin hitaasti kiehuvaksi, keitin kymmenen minuuttia, kuorin vaahdon (ja vaniljatangon) pois ja kauhoin upeanpunaisen herkun kuumennettuihin purkkeihin.

Valmistin yhden satsin myös ilman vaniljatankoa. Vaniljalla maustettu hyytelö on aivan ihanaa vaikkapa jäätelön kera tai paahtoleivälle sipaistuna, perusversio taas sopii erinomaisesti liharuokien kanssa. Hillo-marmeladisokerilla tehdystä hyytelöstä tulee juuri oikeanlaista, lohkeavaa hyytelöä.

Pienen määrän makeuttamatonta mehua pakastin sellaisenaan. Siitä aion talvella tehdä vispipuuroa tai jotakin muuta herkkua, joka hetkeksi palauttaa ajatukset elokuun lämpimiin mutta jo pimeneviin iltoihin.

More is more

Juuri vedin uunista suorastaan megalomaanisen pizzan, jossa enemmän on tosiaankin enemmän. Pohjalla on Muttin tomaattimurskasta ja -pyreestä sekä valkosipulista keitetty kastike, jonka maustoin suola-, sokeri- ja mustapippuriripauksella. Turhaan ei Muttia ole ylistetty; jo pelkkä tomaattimurskan värikin on heleydessään aivan toista kuin muutamat halpisversiot. Päälle kasasin palvikinkkua, salamia, paprikaa, herkkusieniä, sipulia ja ananasta... Noh, kerrankos sitä pizzalla herkuttelee ja kun sen tekee, niin tekee sitten kunnolla :)

Olin jostain lukenut, että pizza kannattaa paistaa esikuumennetun uunipellin päällä. Niinpä tyrkkäsin pellin ensin kylmään uuniin ja vasta sitten napsautin lämmön 225 asteeseen. Ja homma tosiaan toimi - pullistuneita reunapaloja lukuunottamatta pohjasta tuli ohut ja rapea. Ainoa hankaluus oli siinä vaiheessa, kun tuhti pizza leivinpapereineen piti vetää tulikuumalle pellille. Siinä puuhassa olisi ollut toinenkin käsipari tarpeen.

Kalorimäärää voi vain arvailla

Päivän jälkiruoka onkin huomattavasti kevyempää sorttia: kuohuviininjämistä hyytelösokerin kanssa kiehautettu hyytelö, johon on upotettu pakastimesta löytyneet viimeiset vadelmat sekä muutama uuden sadon mansikka.

Kyllä näillä eväillä kelpaa kesälauantaita viettää. Ja sunnuntaitakin, eipä tuo pellillinen ihan yhdellä istumalla lopu ;)

Mustikkaa metsän täydeltä

Metsään jos haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt - mustikkaa on nimittäin määrättömät määrät. En itse ole mikään himopoimija; pari litraa riittää eli sen verran, että saa muutaman piirakan tehtyä.

Viikko sitten poimin litran Vuosaaresta kanttarelleja etsiessäni. Onneksi oli mukana rasia marjoille, sillä sienikassille ei ollut käyttöä. Viikon takaiset mustikat jalostuivat parhaalla mahdollisella tavalla eli piirakoiksi pullataikinapohjaan. Tein kaksi piirakkaa yhden ison uunipannun sijaan, jotta pullareunusta riitti useampaan palaan.

Kardemumman ja mustikan liitto lienee solmittu taivaassa

Tämänpäiväinen saalis päätyi pakkaseen talven varalle, sillä entistä satoa löytyikin vielä yhden piirakan verran. Nopeatekoinen murupiirakka - vaikka sen kuinka vaniljakastikkeella höystää - ei kuitenkaan ihan vedä vertoja pullapiirakalle. Mutta tokihan tuokin iltakahvin kanssa aika kevyesti upposi :)

Vanilja ja mustikka, aika hyvä yhdistelmä sekin

Metsässä liikkumista varjosti hiukan se tosiseikka, että hirvikärpäset ovat jo vallanneet apajat ainakin Porvoon tienoolla. En voinut kuvitellakaan niitä olevan jo tähän aikaan kesästä, joten ei tullut mieleenkään pukeutua hirvikärpäsanorakkiin. Ilman anorakkia ei metsiin ole enää mitään asiaa.

Annoin sille pikkusormen, se vei koko käden

No niinhän siinä sitten kävi, kuten vähän uumoilinkin: visuaalisen viestinnän kurssi laukaisi pienoisen lumipalloefektin. Essee harjoitustehtävineen meni siis läpi ja nyt odottelen todistusta elämäni ensimmäisestä yliopistosuorituksesta :)

Lumipalloefektin seurauksena olen jo ilmoittautunut Sosiaalisen median, sisältömarkkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin paripäiväiselle kursille elokuun alussa mutta syksyllä aloitan opintoja enemmänkin.

Haaga-Helian avoimen ammattikorkeakoulun opintotarjonnasta löytyi nimittäin vaikka mitä mielenkiintoista, joka sopii tämänhetkiseen mielentilaani ja kiinnostuksen kohteisiini. Syksy pyörähtää käyntiin Kilpailustrategioilla, jatkuu Sisällöntuotannolla muuttuvassa mediassa ja huipentuu Mainoskirjoittamiseen. Kuulostaa aika lailla siltä, mitä haluaisin isona tehdä :)

Ennen syksyä teen vielä pienen sivuloikan liikuntaravitsemuksen pariin. Sekään kun ei olisi hullumpi ala ;) Mielenkiinnolla odotan mitä FAF Foundation -koulutus tuo tullessaan ja kasvattaako sekin kunnon & ruokahalun lisäksi myös oppimisen nälkää.

Koska aiemmista opinnoistani on tosiaan vierähtänyt jo useampikin tovi (useampi tovikymmen suorastaan...), olen hiukan ihmeissäni opiskelutekniikoiden kanssa. Pitänee aloittaa nettisurffailu asian tiimoilta ja varmaankin myös kääntyä kirjaston puoleen. Vinkkejä opiskelukäytännöistä otetaan ilolla vastaan!

Kulttuurikävelyllä arabialaisittain & club sandwich ex tempore

Tänään lähdin ilman sen kummempia suunnitelmia kävelylle Arabianrantaan. Tai sen verran toki piti suunnitella, että köröttelin paikalle parinkymmenen minuutin bussimatkan. Hyppäsin pois Kaironkadun pysäkillä ja lähdin vain käveleskelemään sinne minne nenä näytti.

Ja kaikenlaista yllätystä eteen tulikin, kuten mainio nurmikolle levitetty matto, joka oli tehty pienistä kaakeleista/mosaiikeista.

Hetken päästä huomasin ohittavani Kaj Franckin puiston - tämän totesin tosin jälkikäteen, kun retkeltä palattuani googlettelin hakusanalla arabianranta.

Aivan mainion "huoneiston" löysin Tapio Wirkkalan puistosta, tässä yksi huoneista ja sen hellyttävä asukki.

Viimeiseksi eteeni tupsahti juuri tänä keväänä uutisissakin ollut huikea Jukka Hakasen seinämaalaus, muraali.

Kaiken sielua ravitsevan kulttuurin jälkeen ruumiskin huusi ruokaa. Kotimatkalla mietin kuumeisesti mitä jääkaapista löytyisi ja loihdin sitten ex tempore itselleni jonkunsortin club sandwichin päivälliseksi. Pari siivua pekonia, pekonin rasvassa paistettua paahtoleipää, eiliseltä yli jäänyttä broilerinfileetä, kananmuna, jäävuorisalaattia ja barbequekastiketta. Tuli muuten aivan erinomaisen maukas ja ruokaisa leipä :) Sen verran tuhti tosin, ettei samanlaista arvaa joka päivä nautiskella; huomenna onkin loihdittava jotain kevyempää avokadoista ja bataatista.

Mansikka-aika

Ostan hyvin harvoin kaupan valmiita leivonnaisia, sillä leivon mieluummin itse. Toissapäivänä mieleeni kuitenkin iskostui halu kokeilla englantilaistyylistä trifleä ja halusin yhdistää mansikoihin sitruunaa - siispä painelin kaupan pullahyllylle ja löysin paketillisen sitruunamuffineita. Makustelin vielä vähän lisää ja päädyin appelsiinituorejuustoon; näistä aineksista kehittelin sitten raikkaan mansikkatriflen, jonka ohjeen tallensin Kotikokkien nettisivulle.

Jos olisi oikaissut vielä kaupan valmiilla vaniljakastikkeella, jälkiruoka olisi valmistunut lähes itsestään mutta halusin sentään mukaan hiukan omaakin kädenjälkeä. Mansikka-raparperibritan lisäksi myös trifle pääsee listalle toisenkin kerran :)

Vielä ei mansikan litrahinta ole pudonnut sille tasolle, että olisin ryhtynyt niitä säilömään. Kuudella eurolla raskii herkutella vain litran kerrallaan mutta ehkäpä ensi viikolla pääsisi jo pakastamis- ja hilloamispuuhiin. Johonkin ruokalehteen olen kääntänyt "koirankorvan" merkiksi, kun siinä olleessa ohjeessa mansikkahilloon lisättiin appelsiinimehua mutta mistähän pinosta ko. lehden mahtaisin löytää... Tai sitten pitää vain soveltaa ja korvata hillosokeripussissa olevan ohjeen vesi mehulla ja lisätä hiukan raastettua appelsiininkuorta, eihän se ohjeidenkehittely tämän kummoisempaa ole :)

Once in the lifetime

Haaveita kannattaa vaalia, sillä niillä on joskus tapana myös toteutua. Upea Andorran vaellusmatka jätti lähtemättömät muistijäljet, joihin on ihana myöhemmin palata syystuulen tuivertaessa ja rännän vihmoessa vaakatasossa. Lämpöä oli patikointiin melkein liikaakin (24-34 astetta) mutta onneksi joka päivälle osui vähintäänkin yksi järvi (lampi), jossa saattoi käydä virkistäytymässä. Askeleita seitsemässä päivässä kertyi kaikkiaan noin 147.000 ja korkeuseroa rankimpana päivänä noin 800 metriä.

Matka oli toki kaikkinensakin ikimuistoinen mutta siihen sisältyi yksi täydellinen "once in the lifetime" -hetki, kun reilun kahden tunnin otsalampuilla valaistun kiipeämisen jälkeen näimme auringonnousun Pic del Casamanyan huipulta 2740 metrin korkeudessa.

Kuohuviinin nauttiminen klo 06.20 kruunasi tuon lumoavan näyn, jolle valokuva ei harmillisesti tee täyttä oikeutta.

Elämys oli myös pulahtaa reilun parin kilometrin korkeudessa olevaan vuoristojärveen, jonka yksi laita oli vielä täysin lumen peittämä. Vesi oli tosiaankin hyvin virkistävää ja saatoin pysytellä siellä juuri kuvaushetken verran...

Vaikka matka oli huikea, oli ihanaa palata kotiinkin. Plantaasi oli melkoisesti villiintynyt viikon aikana mutta oli myös ilo tutkailla härkäpapujen ja mustajuurten kasvupyrähdystä. Palmukaalit sen sijaan olivat harmittavasti edelleen kovin pieniä ja kaiken lisäksi reikäisiä. Ensi kesälle on hankittava palmukaaleille (lehtikaaleille) kunnon harsosuojaus, jotta itsellekin jäisi jotain syötävää. Onneksi olin istuttanut yhden taimen ruukkuun, joten saan sentään edes maistiaiset. Ja omat ämpäriperunat olivat somia ja sileitä kuin vedenhiomat rantakivet :)

Proosalliseksi lopuksi: muu maa mustikka, oman maan peruna.

A niinkuin Andorra

Elo on ollut melkoista matalalentoa viime päivinä. Esseen olen saanut puristettua valmiiksi ja viiden henkilökuvan sarjakin on tulostettuna vaikka täytyykin tunnustaa, että ajatuksella en kuvia ottanut, kunhan jotakin digipokkarillani napsin. Vielä viime tingassa koitan kehittää kuvasarjalleni tarinan, sillä tänään on Visuaalisen viestinnän viimeinen kurssikerta.

Mutta nyt saan hetkeksi huokaista, sillä alkamassa on matka, joka on ollut mielessäni jo kauan. Hectorin vuonna 1988 tekemä biisi "Jos sä tahdot niin" on saanut minut haikailemaan matkasta Andorraan, ehkei ihan vuodesta -88 lähtien mutta joka tapauksessa vuosikausia. Ja kahden tunnin kuluttua lähtee lento Barcelonaan ja siitä vielä kolmen tunnin bussimatka perille. Andorrassa odottaa Youtravelin järjestämä viikon vaellus tuiki tuntemattomassa seurassa mutta mikäli muut matkalaiset ovat yhtä mukavia (ja mikseivät olisi) kuin muutama vuosi sitten Itävallan Alppivaelluksella, niin reissusta tulee ikimuistoinen. Palaan matkakuulumisiin kuvien kera ensi kuun puolella :)

These shoes are made for walking

Hankala, hankalampi, essee

Tässä sitä nyt ollaan, keskellä kirjapinoja esseen kimpussa. Pari tuntia jaksoin pakertaa yhtäjaksoisesti mutta kuten huomaat, toisarvoinen puuha alkaa pahasti vallata alaa...

Altti Kuusamon Kuvien edessä on edelleen hankalaakin hankalampi ja esseen osion "Näkeminen ja tietäminen, kuva ja sana" olenkin saanut hahmoteltua vasta ranskalaisin viivoin. Hyvä alku kuitenkin :) "Uutiskuva" Merja Salon mukaan on sen sijaan jo lähes valmiina ja parhaillaan on työn alla "kuvareportaasi" ja ehkä saan kasaan vielä "kuvituskuvankin". Leena Sarasteen "Kuvajournalismin historia" jää suosiolla toiseen kertaan ellen innostu valvomaan aamupuoleen yötä. Mutta kyllähän tämä vähän siltä vaikuttaa, että kun kerran pikkusormen on antanut, niin menee koko käsi. Ajattelinhan aluksi, että Visuaalisen viestinnän kurssi on vain pelkkää mielenkiintoista ajanvietettä mutta kuinka ollakaan, hyväksytyn opintosuorituksen ja todistuksen saaminen on alkanut painaa vaakakupissa aina vain enemmän. Olisihan se mukavaa saada tähän ikään joku korkea-asteenkin opintosuoritus, kun muuten opinnot ovat jääneet lukion jälkeiseen toiseen asteeseen ja työn kautta tulleeseen osaamiseen näitä jälkimmäisiä mitenkään väheksymättä.

Ja mistäs sen tietää kuinka paljon opiskelusta vielä innostun, kun vuosikymmenten tauon jälkeen alkuun olen päässyt :)

Viittä opintopistettä ja hyväksyttyä suoritusta hakemassa

Britakakku ja tietoinen riski

Tein eilen juuri sitä, mistä kaikki juhlanjärjestämisoppaat varoittavat: savustin lohta ja paistoin britakakun - kummatkin ensimmäistä kertaa ilman ainoatakaan harjoittelua. Riski oli kyllä tietoinen, sillä olin saanut veljeltäni erinomaiset ohjeet savustusta varten ja yhdellä ruokakurssilla tehtiin kerran britakakku, jonka valmistamista olin vierestä seurannut. Ja hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty :)

Hiukan alle kilon painoisen lohifileen maustoin reilulla ruokalusikallisella karkeaa suolaa, teelusikallisella sokeria ja muutamalla rouhaisulla pippurisekoitusta. Filee odotteli folion alla reilut pari tuntia, jonka jälkeen pyyhkäisin ylimääräiset suolat pois ja työnsin esilämmitettyyn sähkösavustimeen vajaaksi puoleksi tunniksi. 25 minuuttiakin olisi varmasti riittänyt, jos olisin sulkenut kannen huolellisemmin - alkuun savustin tuprautteli liikoja savuja ja lämpöjä kannen raosta taivaan tuuliin, ennenkuin hoksasin työntää kannen tiukemmin kiinni; siksi se muutaman minuutin lisäaika. Kalan ja salaatin seuraksi oli tilli-kermaviilikastiketta, uusia perunoita & voita sekä sienisalaattia viimeisistä suolasienistä. Alkukesän sateet lupaavat toivottavasti hyvää tulevan syksyn sienisatoa ajatellen!

Lohifilee matkalla savustimeen; valmis filee ehti kadota parempiin suihin ennenkuin ymmärsin kaivaa kameran esille...

Kesäistä salaattia kalan kaveriksi

Britakakusta olin haaveillut jo pitkään ja kun ohje tupsahti eteen usemmaltakin taholta, päätin tehdä kesäisen version raparperista ja mansikoista. Pohjan ohje löytyi Maku-lehdestä ja väliin tulevan raparperihillokkeen keitin puolesta litrasta raparperipaloja ja puolesta desistä hillosokeria. Jätin hillokkeen tarkoituksella melko kirpeäksi, sillä marenki ja päällisen mansikat toisivat makeutta kyllä riittävästi. Brita pääsee ehdottomasti vieraaksi muihinkin juhliin!

Luonto oli mukana koristelutalkoissa

Itse avustin koristelussa perinteitä noudattaen

Kuvanlukutaidon sietämätön vaikeus

Puutarhapuuhailun ja muun lukemisen ohella (kyllä, luin sen Donna Tarttin Tiklinkin sitten loppuun) olisi luettavana ja ennen kaikkea sisäistettävänä kolme visuaaliseen viestintään liittyvää oppikirjaa. Olen nimittäin kesäyliopiston visuaalisen viestinnän kurssini puolivälissä ja kuva-analyysien & viiden henkilökuvan sarjan lisäksi olisi kirjoitettava teoksiin perustuva essee, mikäli aikoo saada kurssin viisine opintopisteineen hyväksytysti suoritettua.

No, itse olen kurssilla vapaaehtoisesti ihan puhtaasta mielenkiinnosta (mainos)kuvien maailmaan enkä tarvitse opintopisteitä korvaamaan jotakin toista yliopiston viestinnän kurssia, joten saattaa olla, että essee jää kirjoittamatta. Raflaava otsikkokin on osin harhaanjohtava, sillä luentojen ohella tehdyt kuva-analyysit eivät ole olleet sietämättömän vaikeita - kuvanlukutaito on jo alkanut aueta muutaman kurssikerran jälkeen. Vaikeus tulee oppikirjojen sisäistämisestä; vaikka Altti Kuusamo esipuheessaan väittää "Olen koonnut tähän kokoelmaan kuvan semiotiikan kirjoituksiani helpoimmasta päästä", ne eivät maallikolle helposti avaudu.

Toki tulee myös kriittisemmäksi varsinkin omien otostensa suhteen mutta en anna sen häiritä ainakaan toistaiseksi :) Alla olevaakaan ei ole rajattu oikeaoppisesti mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että tuuli oli niin hyytävä, ettei siinä pystynyt mitään kuvakulmia tai rajauksia miettimään... Hiukan kyllä houkuttelisi paremman kameran hankkiminen ja perehtyminen valokuvaukseen syvemmältikin. Ehkäpä syksyllä olisi jonkin valokuvaukseen liittyvän kurssin vuoro.

Oli tarkoitus lukea ulkona mutta villasukat ja torkkuhuopakaan eivät riittäneet lämmikkeiksi

 

 

 

Kuvauksen jälkeen totesin, että villasukista huolimatta kirjapino piti kantaa takaisin sisälle. Ulkona kyllä tarkenee, jos siellä puuhaa koko ajan jotain mutta paikallaan istuminen/loikominen ei onnistu. Ehkä Altti Kuusamon Kuvien edessä, Merja Salon Imageware ja Leena Sarasteen Valokuva tradition ja toden välissä saavat sittenkin odottaa vielä hetken - niin kauan kuin ei sada, haluan olla ulkona. Ja kun niillä opintosuorituspisteilläkään ei omalla kohdallani ole niin suurta merkitystä...

Helsinki-päivän herkut gluteenittomina

Helsinki-päivän ja Illallinen Helsingin taivaan alla -tapahtuman kunniaksi kehittelin gluteenittomien pähkinä-mustikkamuffinien ohjeen. Osansa kehittelyssä oli silläkin, että pakastimesta löytyi vielä viimekesäisiä mustikoita ja kuivakaapista pussillinen hasselpähkinäjauhetta.

PÄHKINÄ-MUSTIKKAMUFFINIT, 12 kpl

125 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl hasselpähkinäjauhetta
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1,5 dl (pakaste)mustikoita
raesokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kääntele varoen viimeiseksi joukkoon mustikat. Lusikoi taikina muffinivuokiin, ripottele päälle raesokeria ja paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Viimeiseksi taikinaan käännellään mustikat

Pähkinät tuovat ihanan tuoksun ja mehevyyden

Muffinit pääsivät siis illalliskattaukseen sitruunapavuilla ja paahdetuilla pinjansiemenillä höystetyn broilerisalaatin ja kuohuviinin kera. Vuosi sitten sää oli vähemmän suosiollinen, tänä vuonna sateenvarjolle ei onneksi ollut käyttöä. Syöminen ja sateenvarjon pitely eivät nimittäin olleet ihan helppo homma mutta tunnelma oli silti loistava.

 

 

Broilerisalaattia balsamicosiirapilla (kuten pöytäliinasta ja pullosta näkee, Hartwall sponsoroi)

Tänä vuonna ei tarvittu sateenvarjoa