perjantai 13. maaliskuuta 2015

Perjantai ja kolmastoista päivä

Pahaenteiseltä kuulostava yhdistelmä - perjantai ja kolmastoista päivä - oli tässä huushollissa oikein hyvä päivä. Töistä palaajaa odotti siivottu koti ja pellavalakanoissa kelpaa unta odotellessa tarttua yöpöydällä päällimmäisenä pinossa odottavaan Jessica Brockmolen kirjaan Kirjeitä saarelta, jonka takakannen teksti lupaa viedä lukijan kahdelle mantereelle ja kahteen aikakauteen.





Mankelia havittelen silloin tällöin, sillä pellavalakanoitten silitys ei ole maailman helpointa hommaa. Mankelinomistajilta kuulisin mielelläni kommentteja tuleeko mankelia käytettyä vai onko se jäänyt turhakkeeksi kodinhoitohuoneen nurkkaan?






Vaikka minulla olisi ihan hyvää aikaa siivota itsekin, olen ulkoistanut osan hommasta. Joka neljäs perjantai luonani käy siivooja ja voitte uskoa, että niinä päivinä on aivan luksusta tulla työpäivän jälkeen kotiin! Ja ei, siivoojan käyttäminen ei ole elitismiä. Siivouksesta hyötyy myös yhteiskunta, olenhan osaltani työllistämässä suomalaista yksityisyrittäjää. Sitäpaitsi kotitalousvähennyksen ansiosta kustannus on hyvin kohtuullinen (sama raha kuluisi turhempaankin) ja mielelläni käytän rahani näin sekä hemmottelen samalla itseäni. Jokohan kello olisi niin paljon, että kehtaisi loikata lakanoihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti