lauantai 8. elokuuta 2015

More is more

Juuri vedin uunista suorastaan megalomaanisen pizzan, jossa enemmän on tosiaankin enemmän. Pohjalla on Muttin tomaattimurskasta ja -pyreestä sekä valkosipulista keitetty kastike, jonka maustoin suola-, sokeri- ja mustapippuriripauksella. Turhaan ei Muttia ole ylistetty; jo pelkkä tomaattimurskan värikin on heleydessään aivan toista kuin muutamat halpisversiot. Päälle kasasin palvikinkkua, salamia, paprikaa, herkkusieniä, sipulia ja ananasta... Noh, kerrankos sitä pizzalla herkuttelee ja kun sen tekee, niin tekee sitten kunnolla :)

Olin jostain lukenut, että pizza kannattaa paistaa esikuumennetun uunipellin päällä. Niinpä tyrkkäsin pellin ensin kylmään uuniin ja vasta sitten napsautin lämmön 225 asteeseen. Ja homma tosiaan toimi - pullistuneita reunapaloja lukuunottamatta pohjasta tuli ohut ja rapea. Ainoa hankaluus oli siinä vaiheessa, kun tuhti pizza leivinpapereineen piti vetää tulikuumalle pellille. Siinä puuhassa olisi ollut toinenkin käsipari tarpeen.

Kalorimäärää voi vain arvailla

Päivän jälkiruoka onkin huomattavasti kevyempää sorttia: kuohuviininjämistä hyytelösokerin kanssa kiehautettu hyytelö, johon on upotettu pakastimesta löytyneet viimeiset vadelmat sekä muutama uuden sadon mansikka.

Kyllä näillä eväillä kelpaa kesälauantaita viettää. Ja sunnuntaitakin, eipä tuo pellillinen ihan yhdellä istumalla lopu ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti