sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vähiin käy

Vaikka säät ovat olleet mitä suosiollisimmat, parin viime viikon aikana on aikaa tullut vietettyä melkeinpä enemmän sisällä kuin ulkona. Opinnot vievät veronsa vaikka miten aurinko porottaisi.

Onneksi pihakeinussakin voi lukea ja viikonlopun lukemistossa onkin ollut mm. pino mainontaa käsitteleviä kirjoja.





Toki olen puuhannut myös plantaasillani. Torstaina kävin Hyötykasviyhdistyksen Annalan kartanon taimitorilla ostamassa purjoa, tilliä, persiljaa ja varmuuden vuoksi palmukaalia, kun itse siemenistä kasvattamani lehtikaalit ovat toistaiseksi kovin vaatimattoman kokoisia. Purjoa en edes yritä kasvattaa siemenistä asti, vaan hankin valmiit taimet torilta tai myyjäisistä.

Tänään vihdoin sain ostokseni istutettua. Osa purjoista päätyi sipulipenkkiin, kun takarivin retiisit eivät nousseetkaan kahta reipasta yksilöä lukuunottamatta. Liekö syynä se, että siemenpussi unohtui talveksi pihalle ja retiisit saivat tahtomattaan kylmäkäsittelyn... No, jäipähän tilaa purjoille, kun en uutta kohopenkkiä aikeistani huolimatta vielä ennättänyt perustaa.

Purjot saivat ylleen talouspaperirullan hylsyt - luin jostain tämän näppärän vinkin, jonka avulla vielä huterat taimet pysyvät paremmin pystyssä ja sitten aikanaan tuottavat enemmän purjon valkoista osaa.

Ämpäriperunani sentään kukoistavat siihen malliin, että satoa pitäisi tuleman juuri sopivasti juhannukseksi.
Vielä on pari tiukkaa viikkoa rutistettavana koulussa, mutta enköhän jaksa ottaa loppukirin, kun aina välillä pääsen työntämään käteni multaan. Oikeastaan varsinainen kevätlukukausi päättyi jo perjantaina mutta tulin ottaneeksi ylimääräisen projektin ja ilmoittauduin myös yhdelle kesäkurssille, joten vapaus koittaa vasta kesäkuun alun jälkeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti