Annoin sille pikkusormen, se vei koko käden

No niinhän siinä sitten kävi, kuten vähän uumoilinkin: visuaalisen viestinnän kurssi laukaisi pienoisen lumipalloefektin. Essee harjoitustehtävineen meni siis läpi ja nyt odottelen todistusta elämäni ensimmäisestä yliopistosuorituksesta :)

Lumipalloefektin seurauksena olen jo ilmoittautunut Sosiaalisen median, sisältömarkkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin paripäiväiselle kursille elokuun alussa mutta syksyllä aloitan opintoja enemmänkin.

Haaga-Helian avoimen ammattikorkeakoulun opintotarjonnasta löytyi nimittäin vaikka mitä mielenkiintoista, joka sopii tämänhetkiseen mielentilaani ja kiinnostuksen kohteisiini. Syksy pyörähtää käyntiin Kilpailustrategioilla, jatkuu Sisällöntuotannolla muuttuvassa mediassa ja huipentuu Mainoskirjoittamiseen. Kuulostaa aika lailla siltä, mitä haluaisin isona tehdä :)

Ennen syksyä teen vielä pienen sivuloikan liikuntaravitsemuksen pariin. Sekään kun ei olisi hullumpi ala ;) Mielenkiinnolla odotan mitä FAF Foundation -koulutus tuo tullessaan ja kasvattaako sekin kunnon & ruokahalun lisäksi myös oppimisen nälkää.

Koska aiemmista opinnoistani on tosiaan vierähtänyt jo useampikin tovi (useampi tovikymmen suorastaan...), olen hiukan ihmeissäni opiskelutekniikoiden kanssa. Pitänee aloittaa nettisurffailu asian tiimoilta ja varmaankin myös kääntyä kirjaston puoleen. Vinkkejä opiskelukäytännöistä otetaan ilolla vastaan!

Kulttuurikävelyllä arabialaisittain & club sandwich ex tempore

Tänään lähdin ilman sen kummempia suunnitelmia kävelylle Arabianrantaan. Tai sen verran toki piti suunnitella, että köröttelin paikalle parinkymmenen minuutin bussimatkan. Hyppäsin pois Kaironkadun pysäkillä ja lähdin vain käveleskelemään sinne minne nenä näytti.

Ja kaikenlaista yllätystä eteen tulikin, kuten mainio nurmikolle levitetty matto, joka oli tehty pienistä kaakeleista/mosaiikeista.

Hetken päästä huomasin ohittavani Kaj Franckin puiston - tämän totesin tosin jälkikäteen, kun retkeltä palattuani googlettelin hakusanalla arabianranta.

Aivan mainion "huoneiston" löysin Tapio Wirkkalan puistosta, tässä yksi huoneista ja sen hellyttävä asukki.

Viimeiseksi eteeni tupsahti juuri tänä keväänä uutisissakin ollut huikea Jukka Hakasen seinämaalaus, muraali.

Kaiken sielua ravitsevan kulttuurin jälkeen ruumiskin huusi ruokaa. Kotimatkalla mietin kuumeisesti mitä jääkaapista löytyisi ja loihdin sitten ex tempore itselleni jonkunsortin club sandwichin päivälliseksi. Pari siivua pekonia, pekonin rasvassa paistettua paahtoleipää, eiliseltä yli jäänyttä broilerinfileetä, kananmuna, jäävuorisalaattia ja barbequekastiketta. Tuli muuten aivan erinomaisen maukas ja ruokaisa leipä :) Sen verran tuhti tosin, ettei samanlaista arvaa joka päivä nautiskella; huomenna onkin loihdittava jotain kevyempää avokadoista ja bataatista.

Mansikka-aika

Ostan hyvin harvoin kaupan valmiita leivonnaisia, sillä leivon mieluummin itse. Toissapäivänä mieleeni kuitenkin iskostui halu kokeilla englantilaistyylistä trifleä ja halusin yhdistää mansikoihin sitruunaa - siispä painelin kaupan pullahyllylle ja löysin paketillisen sitruunamuffineita. Makustelin vielä vähän lisää ja päädyin appelsiinituorejuustoon; näistä aineksista kehittelin sitten raikkaan mansikkatriflen, jonka ohjeen tallensin Kotikokkien nettisivulle.

Jos olisi oikaissut vielä kaupan valmiilla vaniljakastikkeella, jälkiruoka olisi valmistunut lähes itsestään mutta halusin sentään mukaan hiukan omaakin kädenjälkeä. Mansikka-raparperibritan lisäksi myös trifle pääsee listalle toisenkin kerran :)

Vielä ei mansikan litrahinta ole pudonnut sille tasolle, että olisin ryhtynyt niitä säilömään. Kuudella eurolla raskii herkutella vain litran kerrallaan mutta ehkäpä ensi viikolla pääsisi jo pakastamis- ja hilloamispuuhiin. Johonkin ruokalehteen olen kääntänyt "koirankorvan" merkiksi, kun siinä olleessa ohjeessa mansikkahilloon lisättiin appelsiinimehua mutta mistähän pinosta ko. lehden mahtaisin löytää... Tai sitten pitää vain soveltaa ja korvata hillosokeripussissa olevan ohjeen vesi mehulla ja lisätä hiukan raastettua appelsiininkuorta, eihän se ohjeidenkehittely tämän kummoisempaa ole :)

Once in the lifetime

Haaveita kannattaa vaalia, sillä niillä on joskus tapana myös toteutua. Upea Andorran vaellusmatka jätti lähtemättömät muistijäljet, joihin on ihana myöhemmin palata syystuulen tuivertaessa ja rännän vihmoessa vaakatasossa. Lämpöä oli patikointiin melkein liikaakin (24-34 astetta) mutta onneksi joka päivälle osui vähintäänkin yksi järvi (lampi), jossa saattoi käydä virkistäytymässä. Askeleita seitsemässä päivässä kertyi kaikkiaan noin 147.000 ja korkeuseroa rankimpana päivänä noin 800 metriä.

Matka oli toki kaikkinensakin ikimuistoinen mutta siihen sisältyi yksi täydellinen "once in the lifetime" -hetki, kun reilun kahden tunnin otsalampuilla valaistun kiipeämisen jälkeen näimme auringonnousun Pic del Casamanyan huipulta 2740 metrin korkeudessa.

Kuohuviinin nauttiminen klo 06.20 kruunasi tuon lumoavan näyn, jolle valokuva ei harmillisesti tee täyttä oikeutta.

Elämys oli myös pulahtaa reilun parin kilometrin korkeudessa olevaan vuoristojärveen, jonka yksi laita oli vielä täysin lumen peittämä. Vesi oli tosiaankin hyvin virkistävää ja saatoin pysytellä siellä juuri kuvaushetken verran...

Vaikka matka oli huikea, oli ihanaa palata kotiinkin. Plantaasi oli melkoisesti villiintynyt viikon aikana mutta oli myös ilo tutkailla härkäpapujen ja mustajuurten kasvupyrähdystä. Palmukaalit sen sijaan olivat harmittavasti edelleen kovin pieniä ja kaiken lisäksi reikäisiä. Ensi kesälle on hankittava palmukaaleille (lehtikaaleille) kunnon harsosuojaus, jotta itsellekin jäisi jotain syötävää. Onneksi olin istuttanut yhden taimen ruukkuun, joten saan sentään edes maistiaiset. Ja omat ämpäriperunat olivat somia ja sileitä kuin vedenhiomat rantakivet :)

Proosalliseksi lopuksi: muu maa mustikka, oman maan peruna.